Uponor varautuu heikkona jatkuvaan kysyntään

Uponor Suomi Oy aloittaa YT-neuvottelut kaikkien henkilöstöryhmien kanssa tarvittavista henkilöstöjärjestelyistä kustannustason sopeuttamiseksi heikentyneeseen kysyntään. Alkuvuoden ja alkukevään aikana rakennusalan kysyntä Uponor Suomen päämarkkinoilla Suomessa, Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa on jatkunut hiljaisena.
Uponor Suomi Oy työllistää noin 360 henkeä. Sen toimipaikat sijaitsevat Nastolassa, Forssassa, Jyväskylässä, Espoossa ja Tampereella.- Ensisijaisesti toimintaa pyritään sopeuttamaan lomien ja muiden lakisääteisten vapaiden oikea-aikaisella ajoittamisella. YT-neuvottelut koskevat koko henkilöstön lomauttamista enintään kahden kuukauden ajaksi, toteaa Uponor Suomen toimitusjohtaja Ville Ruohio.
Neuvotteluissa pyritään löytämään kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu työllisyyden turvaamiseksi tulevaisuudessa. Neuvottelut kestävät kuusi viikkoa, ja lomautusten tarkka määrä, toteutustapa ja ajankohta tarkentuvat neuvottelujen kuluessa.
– Mikäli tarvittavat kustannussäästöt saadaan toteutettua muilla tavoin tai jos markkinat alkavat piristyä, tarkistamme luonnollisesti mahdollisuuksia lyhentää lomautuksia, Ruohio lisää.
Viime vuonna Uponor Suomessa käytiin yt-neuvottelut, jotka päättyivät marraskuussa. Niiden tuloksena 28 henkilöä jäi eläkkeelle, lähti muilla perusteilla tai irtisanottiin vaiheittain kuluvan vuoden aikana.
Uponor Suomen liikevaihto vuonna 2008 oli 123 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa vuoden lopussa oli 363 henkeä. Yhtiö harjoittaa sekä taloteknistä että yhdyskuntateknistä liiketoimintaa. Se tarjoaa rakentajille ja remontoijille kattavan valikoiman lämmitykseen, veden- ja energianjakeluun sekä ilmanvaihtoon ja jäteveden käsittelyyn tarkoitettuja järjestelmiä. Lisäksi yhtiö valmistaa tuotteita yhdyskuntatekniseen rakentamiseen ja saneeraukseen.
Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Uponorilla on käynnistetty erilaisia hankkeita muun muassa Ruotsissa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa. Ruotsin Virsbossa ilmoitettiin tammikuussa 52 hengen vähennyksistä. Sen lisäksi Ruotsin taloteknisessä liiketoiminnassa työntekijät ja yksikön johto sopivat kymmenen viikkoa kestävistä palkan alennuksista ja työnajan lyhennyksistä. Espanjassa ja Portugalissa henkilöstöä vähennettiin viime vuonna toteutettujen vähennysten lisäksi 19 hengellä. Isossa-Britanniassa on ilmoitettu enintään 19 työntekijän vähennystarpeesta, jotka on tarkoitus toteuttaa huhtikuun aikana.
Uponor julkistaa vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksen 29.huhtikuuta.

Lue lisää

Katso kaikki