Uponor suunnittelee tehtaan sulkemista Espanjassa

Uponor suunnittelee tuotannon siirtoa osana Euroopan laajuista muutosohjelmaa, jonka yhtiö aloitti syksyllä 2015.

Uponor suunnittelee PEX-putkituotannon sulkemista Mostolesissa Espanjassa ja tuotannon siirtämistä yhtiön Virsbon tehtaalle Ruotsiin. Uponor aloittaa yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön edustajien kanssa. Yhtiö arvioi muutossuunnitelmien koskevan 56 työntekijää.

Mostolesin tehtaalla valmistetaan PEX-putkea Etelä-Euroopan markkinoille. Uponor suunnittelee tuotannon siirtoa osana Euroopan laajuista muutosohjelmaa, jonka yhtiö aloitti syksyllä 2015. Yhtiö aikoo järkeistää tuotantoa ja vähentää kuluja toimitusketjussa ja tuotannossa.

“PEX-putkien päämarkkinamme ovat Pohjoismaissa ja Saksassa, siksi tuotannon sijainti Virsbossa palvelee paremmin asiakkaitamme”, sanoo Jan Peter Tewes, Talotekniikka – Euroopan johtaja.

Uponorin jakelukeskus ja myynti- ja markkinointiorganisaatio säilyvät Espanjassa.

Suunnitelma on osa Uponorin muutosohjelmaa, jonka yhtiö aloitti vuosi sitten Euroopan segmenteissään. Muutosohjelmalla tavoitellaan kasvua, ketteryyttä ja kululeikkauksia. Kasvuun tähtäävien toimien lisäksi suunniteltavilla uudelleenjärjestelyillä tavoitellaan vähintään 25 miljoonan euron säästöjä konsernissa vuoden 2017 loppuun mennessä. Näistä säästöistä Talotekniikka – Eurooppa tavoittelee vähintään 20 miljoonan säästöjä.

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki