Ultimate Marketin taustayhtiö hakeutuu konkurssiin

Hirsimökkejä, grillikatoksia ja ilmalämpöpumppuja myyvän Ultimate Marketin taustayhtiö Innoros on ajautumassa konkurssiin. Tieto käy ilmi konkurssihakemuksesta, jonka Innoros Oy jätti tiistaina Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen.

Yhtiön talousvaikeudet eivät tulleet yllätyksenä, sillä firma on ollut velkasaneerauksessa viime vuoden helmikuusta lähtien. Asiasta kertoi ensimmäisenä Taloussanomat.

Sähköpostiviestin mukaan firma on keskeyttänyt toimitukset ja maksuliikenteen. Innorosin mukaan jatkossa firman asiakkaisiin on yhteydessä pesänhoitaja, joka kertoo prosessin etenemisestä.

”Pyydän anteeksi omasta ja yritykseni puolesta tätä päätöstä, jonka olen pitkän saneeraustaistelun päätteeksi joutunut tekemään”, yhtiön toimitusjohtaja Essi Silvonen kertoo viestissä.

Ultimate Marketin toiminta on ollut kuluttajaviranomaisten hampaissa takavuosina. Vuonna 2011 kuluttajariitalautakunta kertoi Taloussanomille saaneensa neljä valitusta Ultimate Marketista, joka oli myynyt lämpöpumppuja ilman asianmukaisia asennustöitä.

Viime vuonna puolestaan Itä-Uudenmaan maistraatin kuluttajaoikeusneuvoja Raija Marttala kertoi aikakauslehti Talouselämälle, että Ultimate Marketista tehtyjen valitusten määrä oli poikkeuksellisen suuri. Alkujaan yritys toimi Rosendahl nimellä vuodesta 2001 lähtien, mutta sekin ajautui konkurssiin. Asiakkailta jäi tällöin ennakkomaksuista huolimatta tilattua tavaraa saamatta.

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki