Työterveyslaitos julkaisi ohjeen sisäilmasto-ongelmien ratkaisemiseksi työpaikoilla

Sisäilmasto-ongelmat ovat edelleen yleisiä työpaikoilla. Ne vaativat usein monen eri ammattilaisen asiantuntemusta ja yhteistyötä. Työterveyslaitos on julkaissut ohjeen ongelmien ratkaisun tueksi.

Sisäilmasto-ongelmien selvittämisestä ovat vastuussa monet toimijat, kuten johdon, kiinteistönhallinnan ja työsuojelun edustajat. Ongelmat voivat olla monitahoisia, jolloin niiden selvittämiseen ja ratkaisemiseen tarvitaan usean eri ammattilaisen asiantuntemusta ja yhteistyötä. Tilojen käyttäjiä on usein kymmeniä, jopa satoja, minkä vuoksi selvitys- ja ratkaisuprosessissa vaaditaan suunnitelmallista etenemistä sekä säännöllistä, vuorovaikutteista viestintää.

Työterveyslaitos on laatinut sisäilmasto-ongelmien ratkaisuprosessia käsittelevän ohjeen työpaikoille. Ohje on saatavilla maksuttomana verkkokirjana.

Kirja antaa vastauksia pohdintoihin, miten tulee edetä jos epäilee työpaikalla sisäilmasto-ongelmaa. Teoksessa otetaan kantaa eri toimijoiden rooleihin ja vastuisiin ongelmien selvittelyssä. Kirjassa kerrotaan myös, keitä ratkaisuprosessiin tarvitaan ja kuka on pätevä asiantuntija.

Johtaja Sanna Lappalainen Työterveyslaitokselta sanoo, että sisäilmastoselvitysten tekijöiden tulee tuntea työpaikkojen erityispiirteet esimerkiksi mittaustuloksia tulkitessaan.

”Tärkeä osuus kirjassa on varattu pohdinnoille, miten altistumisolosuhteita voidaan arvioida, jotta työterveyshuolto voi puolestaan arvioida sisäilmasto-ongelman terveydellistä merkitystä työntekijöille”, Lappalainen kuvaa.

Työpaikoilla, kuten kouluissa, sisäilmastoon liittyviä asioita tarkastellaan sekä terveydensuojelu- että työsuojelulainsäädännön näkökulmista. Tällöin on huolehdittava eri toimijoiden ja viranomaisten välisestä yhteistyöstä kirjassa ohjeistetun selvitys- ja ratkaisuprosessin mukaisesti. Työterveyslaitos järjestää myös koulutusta ohjeesta selvitysten tekijöille, sisäilmaryhmille, linjajohdolle ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Ohjeen laatimiseen perustettua hanketta ohjasi ja rahoitti sosiaali- ja terveysministeriö ja sen yhteistyökumppaneina olivat Aluehallintovirasto (työsuojeluvalvonta), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sekä Säteilyturvakeskus.

Tärkeintä sisäilmaongelmien selvittämisessä on toimijoiden välinen yhteistyö. Jokaisella toimijalla on kuitenkin myös oma roolinsa.

sis_ilma

Keskeisten toimijoiden rooleja tiivistettynä:

Työnantaja

  • arvioi haitta- ja vaaratekijät ja niiden merkityksen työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle (TT-laki)
  • usein sisäilmanryhmän puheenjohtajana
  • vastaa siitä, että tilojen käyttäjät tuntevat sisäilmasto ongelmien haittailmoitusmenettelyn ja keskeiset toimintatavat ongelmien ratkaisemisessa.

Työterveyshuolto

  • arvioi olosuhteiden terveydellisen merkityksen
  • tekee sisäilmakyselyt, kerää ja arvioi terveystiedot, antaa tietoja ja neuvoja
  • Työterveyshuoltolaki ohjaa ja velvoittaa työterveyshuoltoa

Kiinteistön omistaja

  • vastaa siitä, että rakennus täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset (maankäyttö ja rakennuslaki)
  • johtaa usein sisäilmaryhmän toimintaa työantajan kanssa.

Tilojen käyttäjä

  • käyttää tiloja sovitusti ja ilmoittaa haitoista
  • sisäilmaryhmässä edustus
Mainos

Lue lisää

Katso kaikki