Työryhmä valmistelemaan kaavoituksen ja rakentamisen sujuvoittamista

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on asettanut työryhmän, joka ryhtyy valmistelemaan maankäyttö- ja rakennuslain uudistamista. Tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti lyhentää kaavoituksen ja rakentamisen päätösprosesseja. Työryhmässä on edustettuna keskeiset sidosryhmät ja sen tavoitteena on muun muassa sujuvoittaa täydennysrakentamista ja rakennusten käyttötarkoituksen muuttamista.

Toinen tavoite on helpottaa hajarakentamista. Myös pienimuotoiselle piharakentamiselle luodaan nykyistä laajemmat mahdollisuudet ja uusiutuvan energian laitteiden sijoittamista sujuvoitetaan. Rakentamisen normitalkoisiin liittyen valmistellaan normien purkua muun muassa väestönsuojien ja pysäköintipaikkojen osalta.

Kolmanneksi  tarkoitus on lieventää vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittumisen ohjausta luopumalla kaupan laatuluokituksesta kaavoituksessa sekä keventämällä suuryksikkösääntelyä keskustojen alueella.

Neljänneksi tavoitteena on muuttaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten roolia kaavoitus- ja rakentamisasioissa neuvoa-antavaksi, ja rajoittaa niiden valitusoikeutta kaavapäätöksissä.

Työryhmä pyrkii lisäksi muun muassa ratkaisemaan ongelmia, jotka liittyvät puiden kaatamista yleiskaava-alueella rajoittavan toimenpiderajoituksen soveltamiseen.

Työryhmän toimikausi on 1.10.2015-31.5.2016.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki