Tuusulan Rykmentinpuiston vuoden 2020 asuntomessualueesta nollaenergiapilotti
Messualueella tullaan pilotoimaan vuonna 2020 tiukentuvien energiamääräysten toteuttamista alueellisen tason taseratkaisulla.
Tuusulan kunnan ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen tavoitteena on kehittää vuoden 2020 Rykmentinpuiston asuntomessualueesta nollaenergia-alue.
”Tuusulan ja Asuntomessujen esittämä alueellinen Rykmentinpuisto 2020-nollaenergiapilotti vastaa hyvin hallituskauden kärkihankkeiden tavoitteeseen, jossa pyritään hiilettömään, puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti”, toteaa maatalous- ja ympäristö ministeri Kimmo Tiilikainen, jota on pyydetty hankkeen suojelijaksi.
Tiilikaisen mukaan energiamääräysten tiukentaminen voidaan nähdä mahdollisuutena luoda uudenlaisia kestäviä energiaratkaisuja, joista voi kehkeytyä kansainvälisestikin merkittäviä vientituotteita ja -osaamista.
Noin kuuden hehtaarin kokoinen asuntomessualue sijaitsee entisen varuskunnan alueelle rakentuvalla Rykmentinpuiston asuinalueella, aivan Hyrylän keskustan tuntumassa. Asuntomessualue on osa suurempaa Rykmentinpuiston kokonaisuutta, ja koko Rykmentinpuiston alueelle tulee tulevaisuudessa 10 000–15 000 uutta asukasta.
”Messualueen energiapilotti on laatuaan ensimmäinen Suomessa, ja sitä on myös mahdollista laajentaa koskemaan koko Rykmentinpuiston aluetta”, kunnanjohtaja Hannu Joensivu sanoo.
Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala toteaa, että hanke tukee Asuntomessujen tavoitetta parantaa asumisen laatua Suomessa.
”Tulevaisuudessa rakennukset tulevat olemaan entistä energiatehokkaampia ja energian tuotanto tulee olemaan entistä hajautuneempaa. Tämä kehityskulku johtaa väistämättä uudenlaisiin ratkaisuihin myös asumiseen liittyen, kun energiaa kannattaa tuottaa jatkossa yhdessä esimerkiksi naapurien kanssa”, Tuomaala sanoo.
Tuusulan kunnan Rykmentinpuisto-projektin projektipäällikkö Tuomo Sipilän mukaan Rykmentinpuiston energiavisiona on, että alueesta suunnitellaan ja rakennetaan ympäristöystävällinen sekä energiatehokas.
Lähtökohtana on paikallisesti tuotettu, uusiutuvaan energiaan perustuva energiaratkaisu, jossa huomioidaan asukkaiden tarpeet, koko elinkaaren kattavat asumiskustannukset ja uusien innovaatioiden pilotointi.
”Energiaratkaisujen osalta haluamme viedä energiantuotantoon liittyvää ajattelua pidemmälle, yhteisölliseen suuntaan. Esimerkiksi maalämpökaivot tai aurinkopaneelit voivat hyvin olla koko korttelin tai vaikkapa taloyhtiön yhteisomistuksessa sen sijaan, että jokainen talo tuottaa vain oman energiansa. Kaiken kaikkiaan tänne rakentuu aikaa kestävä, tulevaisuuteen suuntaava asuinalue, jossa on hyvä elää”, Sipilä sanoo.
Pilottihankkeessa ovat Tuusulan kunnan ja Asuntomessujen lisäksi mukana Keravan Energia, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Pilottihankkeen kehittämistä ja analysointia tehdään yhteistyössä VTT:n kanssa. Myös ympäristö- sekä työ- ja elinkeinoministeriötä sekä muita toimijoita tullaan kutsumaan yhteishankkeeseen mukaan.