Tuusula saavutti energiansäästötavoitteensa vuoden etuajassa

Tuusulan kunta asetti kolme vuotta sitten tavoitteekseen saavuttaa 9 prosentin energiansäästön vuoden 2016 loppuun mennessä vuoden 2008 energiankulutustasosta.

Pitkäjännitteisen energiansäästötyön ansiosta Tuusula saavutti energiasäästötavoitteensa vuoden etuajassa. Kiinteistöihin tehdyissä energiakatselmuksissa on löydetty lähes 300 energiansäästötoimenpidettä. Katselmuksissa ehdotetuista toimenpiteistä on toteutettu jo yli 100. Suurin osa kunnan kuluttamasta energiasta kuluu juuri kiinteistöissä.

Kunnan energiansäästön kokonaistavoite on kiinteä 4389 MWh:n energiamäärä. Tällä hetkellä Tuusulan kunta on saavuttanut jo 5456 MWh:n energiansäästön, eli tavoite on saavutettu vuoden etuajassa.

”Energiansäästö on saavutettu mm. kiinteistöjen energiakatselmuksissa ehdotettujen toimenpiteiden toteutuksella, katuvalaistuksen kesäajan sammuttamisella, katuvalaistuksen hämäräkytkimen säädöllä, katuvalaisimien vaihdolla vähemmän energiaa kuluttaviin valaisimiin, taloteknisten järjestelmien säädöllä ja optimoinnilla sekä LED-valonlähteiden käyttöönotolla muutamissa kiinteistöissä”, Tuusulan energia-asiantuntija Katerina Zaitseva kertoo.

Vuodesta 2014 vuoteen 2015 Tuusulan kunnan kokonaisenergiankulutus on laskenut 9 %. Toisaalta on otettava huomioon, että raportoitu kiinteistöjen rakennustilavuus on pienentynyt 3 % purkujen, myynnin ja ulosvuokrauksen takia. Lisäksi lämmityksen energiankulutus on raportoitu ilman sääkorjausta, eli ulkolämpötilan vaikutusta ei otettu huomioon.

”Kiinteistöjen ominaiskulutus, eli energiankulutus suhteessa rakennustilavuuteen, on kuitenkin laskenut 6 %. Katu- ja tievalaistuksen sekä liikennevalojen energiankulutus on laskenut 9 % vuoteen 2014 verrattuna”, Zaitseva sanoo.

Vuonna 2015 kunnan kokonaisenergiankulutus oli 52 643 MWh. Suurin osa (87 %) kunnan kuluttamasta energiasta kului kiinteistöissä: palvelukiinteistöissä 71 % ja asuinkiinteistöissä 16 %. 11 % kunnan kokonaisenergiasta kului katu- ja tievalaistuksessa sekä liikennevaloissa, 1 % vesihuollossa ja 1 % työkoneissa ja ajoneuvoissa.

Katselmuksissa löydetty lähes 300 energiasäästötoimenpidettä

Tuusulassa on tehty kiinteistöjen energiakatselmuksia nyt 51 kiinteistöön, mikä vastaa tilavuudeltaan 92 % kunnan koko rakennustilavuudesta. Energiakatselmuksissa on ehdotettu yhteensä 294 energiansäästötoimenpidettä.

Katselmuksissa ehdotetuista toimenpiteistä 104 on jo toteutettu. Näillä toimenpiteillä saavutetaan noin 140 000 €:n energiansäästö vuosittain ja niihin on investoitu noin 300 000 €, eli takaisinmaksuajaksi muodostuu noin 2 vuotta.

Toteuttamattomia toimenpiteitä on sen sijaan jäljellä 190, mikä vastaa investointina noin 1 milj. €. Energiansäästöä tällä investoinnilla saadaan noin 190 000 € vuosittain, eli takaisinmaksuajaksi muodostuu noin 5 vuotta. – Toteuttamattomille toimenpiteille on laadittu työohjelma vuosille 2016–2018. Työohjelmassa on määritelty toimenpiteiden vastuutahot, aikataulut ja toteutumisen seuranta, Zaitseva sanoo.

Tuusulan kunta on sitoutunut vuosittain raportoimaan edellisen vuoden energiankäytöstä, sopimuksen mukaisista toimenpiteistä sekä asetettujen tavoitteiden toteutumisesta Motiva Oy:lle osana Kuntien energiatehokkuussopimusta (KETS). Vuosi 2015 oli jo kolmas kerta, kun Tuusulan kunta raportoi energiankäytöstään.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki