TuuliWatti Oy investoi 400 miljoonaa euroa tuulisähkön tuotantoon

TuuliWatin mittava investointiohjelma käynnistyy jo tänä kesänä Simon tuulipuiston rakentamisella. Vuoden loppuun mennessä valmistuva 18 MW:n tuulipuisto merkitsee noin 10 prosentin lisäystä Suomen nykyiseen tuulivoimakapasiteettiin. Vastaavia hankkeita on tavoitteena aloittaa lähitulevaisuudessa eri puolilla maata, muun muassa Iissä, Tervolassa, Virolahdella, Salossa ja Porissa.
Suomen virallinen tavoite on saavuttaa 6 terawattitunnin tuulivoiman vuosituotanto vuoteen 2020 mennessä. Tämä merkitsisi, että tuulivoimalla tuotettaisiin alle 10 vuoden päästä jo noin 6 prosenttia kaikesta maassamme kuluvasta sähköstä.
– TuuliWatilla on selkeä tavoite: yhtiö haluaa olla yksi Suomen suurimmista teollisen tuulivoiman tuottajista. Lähivuosina olemme valmiita investoimaan tuulipuistojen rakentamiseen noin 400 miljoonaa euroa. Suunnitelmien toteutuessa tulemme parhaimmillaan tuottamaan jopa viidenneksen kaikesta Suomen tuulivoimasta, kertoo TuuliWatti Oy:n toimitusjohtaja ja St1 Oy:n uusiutuvan energian johtaja Jari Suominen.

www.tuuliwatti.fi

Lue lisää

Katso kaikki