Tuulivoimahankkeissa potentiaalia kahdeksankertaistaa Suomen tuulivoimakapasiteetti

Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) vuosittain päivittämän tuulivoimahankelistan mukaan Suomeen on suunnitteilla tuulivoimahankkeita yhteensä 21 300 megawatin edestä.

Suunnitteluprosessin eri vaiheissa olevien tuulivoimahankkeiden määrä on suurempi kuin vuosi sitten. Kasvua on etenkin maatuulivoimahankkeissa, joita on 18 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Huomattava osa hankkeista on rakennusvalmiita tai jo rakenteilla, ja Suomen tuulivoimatuotanto tulee tuplaantumaan vuoteen 2024 mennessä.

Suomeen on STY:n päivitetyn tuulivoimahankelistan mukaan suunnitteilla kahdeksankertainen määrä tuulivoimaa maan tämänhetkiseen kapasiteettiin nähden. Tuulivoimahankkeista reilu 18 500 megawattia on suunnitteilla maalle ja 2 800 megawattia merelle.

Uusia tuulivoimahankkeita on käynnistetty viimeisen vuoden aikana useita: hankekehityksen alkuvaiheessa (esiselvitys, kaavoituksen alkuvaihe, YVA-menettely käynnistetty) on lähes kaksinkertainen määrä kapasiteettia viime vuoteen verrattuna.

Vaikka osa listan hankkeista on vasta suunnittelun alkuvaiheessa, noin 30 prosenttia (6 000 megawattia) hankkeista on joko rakenteilla tai investointipäätöstä vaille valmiita rakennettavaksi (rakennuslupa myönnetty). Vuoteen 2024 mennessä Suomen tuulivoimatuotanto tulee kaksinkertaistumaan noin 8 terawattitunnista noin 16 terawattituntiin.

– Suomen tuulivoimaportfolio on jälleen kerran suurempi kuin koskaan aiemmin, mikä kertoo tuulivoiman suuresta potentiaalista maassamme. On hyvä, että eri vaiheissa olevia hankkeita on paljon, sillä kaikki hankkeet eivät koskaan etene valmiiksi asti, toteaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

– Tuulivoimahankkeessa tehdään lukuisia selvityksiä ja haetaan erilaisia lupia ja lausuntoja. Missä tahansa vaiheessa voi selvitä seikkoja, jotka estävät hankkeen etenemisen. Luvituksen valmistuttua ja investointipäätöksen tekemisen jälkeen tuulivoima on nopeaa rakentaa.

– Nyt kun tuulivoiman tuotantokustannukset ovat laskeneet merkittävästi ja maatuulivoimahankkeiden uudet investointipäätökset tehdään ilman valtion taloudellista tukea, on tuulivoimasta tullut nopein tapa lisätä maamme uusiutuvan energiantuotannon määrää. Tuulivoima on kestävä tapa nyt ja tulevaisuudessa vastata yhteiskunnan sähköistymisestä johtuvaan sähkönkysynnän kasvuun, Mikkonen jatkaa.

Eniten tuulivoimahankkeita on suunnitteilla Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan, jonka kunnissa on yli 80 eri suunnitteluasteella olevaa tuulivoimahanketta. Suomen kunnista Iihin on suunnitteilla eniten tuulivoimaa, kun tarkastellaan tuulivoimahankkeiden yhteenlaskettua tehoa (8 hanketta, 1 799 megawattia, osa merituulivoimaa).

Eniten hankkeita on suunnitteilla Kristiinankaupunkiin (9 hanketta, 793 megawattia).

Lue lisää

Katso kaikki