Timo Luukkainen Enston toimitusjohtajaksi
DI Timo Luukkainen, 54, on nimitetty sähköistysjärjestelmiä ja -ratkaisuja valmistavan Ensto Oy:n toimitusjohtajaksi 12. toukokuuta 2009 alkaen. Aikaisempi toimitusjohtaja Jukka Koskinen jatkaa EM Group Oy:n palveluksessa johtajana.
Timo Luukkainen on toiminut vuodesta 2007 Enervent Oy:n toimitusjohtajana. Hänellä on laaja kokemus kansainvälisistä johtotehtävistä useiden yritysten palveluksessa Euroopassa, erityisesti Ranskassa.
– Timo Luukkaisen tuleminen yhtiöön tuo meille tärkeää kansainvälistä osaamista ja myös uutta näkemystä erityisesti energiatehokkuudesta, mikä on tulevaisuuden menestymisemme kannalta erittäin tärkeää, toteaa Enston hallituksen puheenjohtaja Timo Miettinen.
Torstain Uusimaa-lehden mukaan Luukkainen jatkaa toistaiseksi myös Enerventin toimitusjohtajana, uusia päätöksiä on luvassa kesällä.
Kuva:Ensto