Teräsmies johtamaan Siemens Osakeyhtiön talotekniikkaa
Siemens Osakeyhtiön Talotekniikka-divisioonan uutena johtajana aloittaa 2.9.2013 Harald Schnur (46), joka on työskennellyt Siemensillä vuodesta 1997. Talotekniikka-divisioona toimittaa rakennusautomaatiojärjestelmiä, kiinteistöjen energiansäästöratkaisuja, paloturvallisuusratkaisuja sekä näihin liittyviä tuotteita. Divisioonan liikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa.
Harald Schnur on syntynyt Romaniassa ja kasvanut Saksassa, jossa suoritti kaupallisen yliopistotutkinnon. Schnur tuli Siemens Osakeyhtiöön vuonna 1997 talousosastolle. Hän on toiminut erilaisissa kaupallisissa tehtävissä liiketoimintayksiköissä sekä hallintojohtajana Siemens Osakeyhtiön silloisessa latvialaisessa tytäryhtiössä kolme vuotta. Koko yhtiön hallintojohtajana hän on toiminut vuodesta 2007.
– Talotekniikkaratkaisujemme avulla voidaan varmistaa asiakkaidemme kiinteistöjen energiatehokkuus, mukavuus sekä turvallisuus. Uskon, että kiinteistönomistajat ovat erittäin halukkaita saavuttamaan säästöjä energiatehokkuuden kautta. Odotan mielenkiinnolla uusia haasteita tällä kasvualalla, divisioonan johtaja Harald Schnur sanoo.
Schnur tunnetaan urheilumiehenä, joka on osallistunut kaksi kertaa täysmatkan teräsmieskilpailuun. Schnurin haaveena on jonakin päivänä alittaa Havaijin teräsmieskilpailuun vaadittu raja.