Teräskaupassa voimakas käänne talven ja kevään aikana – tuotteiden saatavuusongelmat nostaneet hintoja

Tällä hetkellä terästehtaiden tuotanto ei riitä tyydyttämään kasvanutta kysyntää. Toimitusajat ovat monissa tuotteissa venyneet ennennäkemättömän pitkiksi.

Talotekniikka-lehti

Teräs- ja metallikaupassa tapahtui vahva käänne vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä. Toimitetut määrät kasvoivat joulukuussa voimakkaasti, ja vuoden viimeinen neljännes päätyi lopulta reilun prosentin kasvuun edellisvuodesta.

Vaikka hinnat kääntyivät vuoden lopulla voimakkaaseen nousuun, jäi myynnin arvo reilut neljä prosenttia edellisestä vuodesta. Koko vuoden osalta volyymi oli vajaat viisi prosenttia ja myynnin arvo 10 prosenttia edellisvuotta pienempi.

Teknisen Kaupan Liiton mukaan teräskaupassa eletään tällä hetkellä erikoista tilannetta. Koronan takia terästehtaiden tuotantoa ajettiin alas vuosi sitten keväällä ja kesällä. Kiinan nopeaa elpymistä seuranneen hyvän kysynnän ja hintatason nousun takia tuonti Eurooppaan jäi pieneksi. Tuontia ovat leikanneet myös konttipula ja teräskiintiöt. Kysynnän vahva elpyminen Euroopassa ja tuotantokapasiteetin riittämättömyys ovat johtaneet monissa terästuotteissa pitkiin toimitusaikoihin ja historiallisen koviin hintoihin.

Ensimmäisen neljänneksen luvut olivat teräs- ja metallikaupassa osin ennätystasolla, kerrotaan Teknisen Kaupan Liitosta. Valssattujen tuotteiden toimitetut tonnit kasvoivat kymmenen ja pitkien tuotteiden reilut kolme prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Myös betoniterästen myynti oli hyvässä kasvussa. Tammi-helmikuun luvut olivat maltillisia, mutta maaliskuussa toimitusten kehitys oli lähes 15 %. Kokonaisuudessaan euromääräisen myynnin kehitys oli kuusi prosenttia. Yhtenä tekijänä olivat voimakkaasti vahvistuneet hinnat. Huhtikuussa terästoimitukset ovat edelleen kiihtyneet ja ne kasvoivat 15 % vuoden takaisesta.

Eurooppalaisten terästehtaiden tuotanto ei tällä hetkellä riitä tyydyttämään kasvanutta kysyntää, ja toimitusajat ovat monissa tuotteissa venyneet ennennäkemättömän pitkiksi. Monissa tuotteissa myydään jo marras-joulukuun toimituksia. Tuonti Kaukoidästä on pysynyt maltillisena. Hinnat ovat edelleen vahvistuneet. Kansainvälinen tutkimuslaitos S&P Global kertoo muun muassa eurooppalaisen kuuma- ja kylmävalssatun kelan markkinahinnan yli kaksinkertaistuneen vuodentakaisesta.

Teknisen Kaupan Liitossa arvellaan, että saatavuusongelmat jarruttanevat teräspalveluyritysten myynnin kehitystä sekä toisella että kolmannella neljänneksellä. Signaalit Euroopasta antavat olettaa, että teräskaupan tilanne jatkuu nykyisen kaltaisena ainakin kolmannelle vuosineljännekselle.

Lue lisää

Katso kaikki