Tekoälybotti Energia-assari opastaa energia-asioissa

Korona-pandemia siirsi monen taloyhtiön yhtiökokouksen syksyyn. Viimeistään syyskuun loppuun mennessä kokous olisi pidettävä.

Energia-asiat ovat keskeinen asia kokouksessa, ja jokaisen osakkaan kannattaa niistä olla tietoinen. Valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva tarjoaa taloyhtiöille myös tekoälyneuvontaa energia-asioissa. Tekoälybotti Energia-assari opastaa alkuun energiatehokkuuden parantamisessa.

‒ Vesi- ja energiakustannukset ovat varsin suuri siivu taloyhtiön hoitokuluista, joten niiden kulutustasoja on hyvä seurata säännöllisesti, muistuttaa asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta.

Yhtiökokoukseen kannattaa jokaisen asukkaan osallistua, vaikka ei kuuluisi taloyhtiön hallitukseen eikä hallitusvastuukaan kiinnostaisi. Yhtiökokouksessa kuitenkin päätetään jokaisen huoneiston omistajan omaisuudesta.

Taloyhtiön toimintakertomukseen on tärkeää kirjata tiedoksi lämmön, kiinteistösähkön ja veden kulutustiedot.

Taloyhtiön hallituksen on seurattava kulutustasoja säännöllisesti. Yhtiökokouksen jälkeisessä hallituksen järjestäytymiskokouksessa kannattaa vastuuttaa yksi hallituksen jäsen tai vaihtoehtoisesti isännöitsijä seuraamaan kulutustasoja ja raportoimaan hallituksen kokousten yhteydessä kulutuksessa tapahtuvista mahdollisista poikkeamista.

Näin havaitaan nopeasti vaikkapa sulanapitolämmityksen vikaantumisesta aiheutuva roima kulutuksen kasvu tai osataan lähteä etsimään muita kulutuksen kasvun syitä.

Taloyhtiön korjaussuunnitelma ajantasalle

Energiaremontilla kuluja on mahdollista leikata. Yhtiökokouksessa on syytä keskustella myös siitä, onko taloyhtiön korjaussuunnitelma ajantasalla ja onko siinä riittävästi huomioitu energiatehokkuuden parantaminen suunniteltujen korjausten yhteydessä.

‒ Jos taloyhtiössä on ollut mietinnässä energiatehokkuutta parantavia korjauksia, on nyt aika tarkistaa niiden ajankohtaisuus.  Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) myöntää energia-avustusta, jolla voi pienentää korjauskustannuksia, Suur-Uski toteaa.

ARA myöntää energia-avustuksia asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin vuosina 2020‒2022. Avustusta voivat hakea asuinrakennuksen omistavat henkilöt, taloyhtiöt ja ARA-yhteisöt.

Asumismukavuus ja energiankulutus samassa paketissa

Taloyhtiössä olisi hyvä päättää tavoiteltavasta sisälämpötilasta ja viestiä tämä myös huoltoyhtiölle. Joko hallitus tai yhtiökokous voi tehdä tämän päätöksen. Energiatehokas sisälämpötila on noin 20‒22 astetta, mutta muun muassa vetoisuus ja asukkaiden ikärakenne voivat vaikuttaa siihen, mikä sisälämpötila koetaan miellyttäväksi.

Vetoisat olosuhteet tuntuvat selvästi vedottomampia kylmemmiltä, joten esimerkiksi ikkunoiden tiivisteiden kuntoon kannattaa kiinnittää huomiota. Asukkaille on myös hyvä toimittaa tiedotteita ilmanvaihdon ja termostaattien oikeanlaisesta käytöstä.

Tukea energiakysymyksiin

Motivan tekoälybotti Energia-assari opastaa taloyhtiöitä energiatehokkuuden parantamisessa. Energia-assari on Motiva.fi/taloyhtiot-verkkosivulla ja se vastaa muun muassa lämmitykseen ja ilmanvaihtoon, energia-avustuksiin ja energiatodistuksiin liittyviin kysymyksiin sekä ohjaa kysyjät tarkemman tiedon lähteille.

Taloyhtiöiden hallituksen jäsenille Motiva suosittelee maksuttoman energiaekspertti-kurssin käymistä verkkokurssina, jotta taloyhtiön energia-asiat tulevat tutuiksi. Energia-eksperttimateriaalit ovat myös vapaasti käytettävissä omatoimiseen asioihin perehtymiseen.

Lue lisää

Katso kaikki