Teknologiateollisuudella 67 miljardin liikevaihto vuonna 2012

Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa supistui viime vuonna hieman ja oli noin 67 miljardia euroa. Tämän vuoden tammikuussa liikevaihto oli neljä prosenttia pienempi kuin vuosi sitten samaan aikaan.  

Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat alan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia tammi-maaliskuussa euromääräisesti 16 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2012 ja 22 prosenttia vähemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä loka-joulukuussa.

 Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa kahdeksan prosenttia pienempi kuin samaan aikaan vuonna 2012 ja joulukuun lopussa.

 –Viennin romahtaminen ja jääminen matalalle tasolle on Suomen taloushistoriassa poikkeuksellista. Aikaisemmin ei ole koettu kehitystä, jossa vienti ei palaudukaan taantumaa tai lamaa edeltävälle tasolle, toteaa Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen.

 Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan lähikuukausina alemmalla tasolla kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Noin neljännes Teknologiateollisuuden jäsenyrityksistä on tuloslaskelman mukaan tappiollisia.

 – Tappiollisia yrityksiä on kaikissa eri suhdannevaiheissa, mutta niiden määrä on lähes kaksinkertaistunut talouskriisin alun jälkeen. Mutta meillä on myös kasvuyrityksiä ja kasvualoja. Yritysten menestyminen Suomessa edellyttää kilpailukyvyn jatkuvaa vaalimista, toteaa Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Risto Alanko.

– Työmarkkinaratkaisuilla voidaan luoda pohjaa yritysten sopeutumiselle, työllisyydelle ja investoinneille, kun palkka- ja työaikaratkaisut toteutetaan pääosin yritys- ja toimipaikkatasolla. Muulla tavoin ei ole mahdollista ottaa huomioon yritysten tuottavuudessa ja kannattavuudessa olevia eroja sekä pitää huolta myös alemman tuottavuuden yrityksistä. Myös työrauhasäännöstön on tuettava vastuullista ja vakaata työmarkkinapolitiikkaa ja talouskehitystä, painottaa Alanko.  

Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstön määrä Suomessa väheni tammi-maaliskuussa hieman vuodenvaihteesta ja oli noin 288 000. Maaliskuun lopussa henkilöstöstä noin 20 000 oli lomautusjärjestelyjen piirissä. Talouskriisiä edeltävänä vuonna 2008 teknologiateollisuuden yritykset työllistivät Suomessa kaikkiaan        319 000 ihmistä.

Suomalaisten teknologiateollisuuden yritysten henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla väheni viime vuonna kahdeksan prosenttia ja oli joulukuun lopussa 300 000. Henkilöstö väheni erityisesti elektroniikkateollisuudessa. Sen sijaan suomalaisten kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten henkilöstön kasvu ulkomailla jatkui vahvana. Yritysjärjestelyjen seurauksena myös metallien jalostusyritysten henkilöstö kasvoi ulkomailla. 

 

Lue lisää

Katso kaikki