KIRA-digi-hanke remontoi koko alan

Talotekniikka-ala voisi hyötyä uusista toimintatavoista merkittävästi. Kannattavuuden paranemiseen ja rakentaminen sujuvoittamiseen löytyy uusia työkaluja, kunhan riittävän moni uskaltaa heittäytyä kokeilemaan uutta.

Kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota vauhdittava Kira-digi-hanke uudistaa alaa tulevina vuosina monin tavoin. Hankkeen tärkeyttä aleviivaa sen satus hallituksen kärkihankkeena. Vuoden 2018 loppuun kestävän KIRA-digin rahoitus on yhteensä noin 16 miljoonaa euroa, josta puolet maksaa valtio ja puolet kiinteistö- ja rakentamisala.

Hanke on herättänyt kaikissa valmisteluun osallistuneissa valtavaa innostusta. On aika tehdä asiat aidosti uudella tavalla, ei vain kehittää olemassa olevia toimintatapoja.

RAKLIn toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen visioi, että hankkeen myötä arki helpottuu ja Suomen kilpailukyky paranee. Mutta ensin koko KIRA-alalla on edessä näytön paikka: nyt pitää todella saadaan aikaan jotain!

Jatkossa esimerkiksi rakentamisen ja kaavoituksen julkinen tieto avataan kaikkien käyttöön. Sujuvasti yhteen toimivat järjestelmät ja yhtenäiset toimintatavat notkeuttavat prosesseja.

Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti uskoo, että luvassa on selkeästi helpompi maailma kira-alalla toimijoille. Hän puhuu vallankumouksesta: tähän saakka on marssittu viranomaisen pillin tahdissa. Jatkossa viranomainen laskeutuu korokkeeltaan ja lähtee yhteistyöhön rakentamiseen osallistuvien kanssa.

”On tullut harvinaisen selväksi, että tulevina vuosina menettelytavat, ja ennen kaikkea ajattelutavat tulevat muuttumaan voimakkaasti yhteistoiminnallisemmiksi. Tämä digihanke ei ole pelkkä tekniikkahanke, vaan 80 prosenttisesti yhteistoimintahanke”, Pipatti sanoo.

Hanketta toteuttavat yhdessä Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi (KIRA-foorumi), kunnat ja ministeriöt.

KIRA-digi-hankkeen vetäjäksi nimetty Teemu Lehtinen toteaa, että KIRA-digi-hanke on erinomainen avaus Suomelta olla rakennetun ympäristön digimurroksen etunenässä.

Rohkeutta tarvitaan

Olennainen osa hanketta ovat kokeiluhankkeet, joihin myös talotekniikka-alan yrityksiä toivotaan mukaan. Luvassa ei ole paperintuoksuista nypläämistä, vaan aitoja mahdollisuuksia luoda uutta liiketoimintaa. Pelikenttänä on koko maailma.

Digitaalisuus tarjoaa ennen kokemattomat eväät ratkoa ikuisuusongelmia kira-alalla, esimerkiksi tuottavuuden parantamisessa olisi työnsarkaa.

”Kokeiluhalukkuus ei ole tyypillistä kira-alalla, mutta kokeiluja pitäisi uskaltaa lähteä hakeman. Digitalisaatio edellyttää, että vakiintuneita toimintatapoja ravistellaan. Työkaluja on jo olemassa, ja jos ei ole, keksitään”, sanoo Talotekniikkateollisuus ry:n toimitusjohtaja Ilkka Salo.

Lehtinen näkee hankkeessa valtavasti potentiaalia uusille palveluiden ja innovaatioiden menestystarinoille, myös kansainvälisesti. Hän kannustaa yrityksiä ajattelemaan rohkeasti.

”Avaamalla omaa tekemistä saadaan aikaiseksi suurempi ekosysteemi ja sitä kautta uusia liiketoimintamahdollisuuksia”, Lehtinen painottaa.

KIRA-DIGI
KIRA-digi-hankkeen strategisesta ohjauksesta vastaa johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Kiinteistö- ja rakentamisfoorumin puheenjohtaja Tarmo Pipatti.
KIRA-foorumin muodostaa neljätoista yhteisöä: Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL ry, Kiinteistötyönantajat ry, Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry, Rakennusteollisuus RT ry, Rakennustietosäätiö RTS, RAKLI ry, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Suomen Isännöintiliitto ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja Talotekniikkateollisuus ry.

 

Lue lisää

Katso kaikki