Teemu Hausen on vapautettu tehtävistään
Toimitusjohtaja Teemu Hausenin erottamisen syynä on Assemblinin tavoitteista jäänyt tuloskehitys.

Assemblinin hallitus on päättänyt vapauttaa Teemu Hausenin toimitusjohtajan tehtävistä. Yrityksen toiminnan vakauttamiseksi ja turvatakseen yrityksen kehittymisen tulevaisuudessa Assemblin käynnistää uuden toimitusjohtajan valintaprosessin heti.
Hausen valittiin EMC Talotekniikan toimitusjohtajaksi 1.9.2014. Hausenin edeltäjä Kimmo Liukkonen joutui jättämään yrityksen vaisun tuloskehityksen takia.
EMC Talotekniikka vaihtoi nimensä Assemblin Oy:ksi 2016. Vuonna 2014 Assemblin Oy teki tappiota 2.1 miljoonaa euroa. Vuonna 2015 tappiota tuli 13,5 miljoonaa euroa. Tilikauden tulosta rasittaa tytäryhtiöosakkeiden alaskirjaus 12,0 miljoonaa euroa. Näin ollen liiketoiminnallista vuositappiota on saatu pienennettyä, mutta ei riittävästi.
Uuden toimitusjohtajan valintaan saakka Assemblinin hallituksen puheenjohtaja Mats Wäppling hoitaa osan Assemblin Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä.
Assemblin Oy:n uuden brändin rakentaminen, yhtiöiden sulautuminen sekä kulttuurimuutos ovat edenneet suunnitellusti. Kuitenkaan yhtiön tuloskehitys ei ole ollut asetettujen tavoitteiden mukainen.
Suomessa Assemblin toimii kahdeksalla eri paikkakunnalla. Assemblin Oy:n pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Assemblin palvelee asiakkaita valtakunnallisesti Helsingin, Vantaan, Hyvinkään, Jyväskylän, Turun, Tornion, Rovaniemen ja Oulun toimipisteistä käsin.
Assemblin-konsernin liikevaihto on yli 750 miljoonaa euroa, ja se työllistää yli 5 000 työntekijää yli sadalla paikkakunnalla Pohjoismaissa.
Assemblinin omistaa Triton pääomasijoitusyhtiö. Triton-rahastot sijoittavat ja tukevat keskisuurten yritysten positiivista kehitystä. Tritonin portfolion 27 yrityksen yhteenlaskettu myynti on noin 11,7 miljardia euroa ja niissä työskentelee yli 53 500 työntekijää.