Tapio Aho on vuoden 2015 rakennusalan diplomi-insinööri

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on valinnut vuoden DI:ksi pitkän linjan rakennesuunnittelun ammattilaisen ja ”grand old manin”, Ramboll Finland Oy:n suunnittelujohtaja Tapio Ahon.
Hän johtaa usean merkittävän ja vaativan suomalaisen rakennushankkeen rakennesuunnittelua ja kuuluu alan huippuihin myös kansainvälisesti.
Ahon yli 30-vuotista kokemusta vaativista rakennesuunnittelun asiantuntija- ja johtotehtävistä hyödynnetään parhaillaan muun muassa Helsingin Keskustakirjaston, Keski-Pasilan Triplan, Uuden Lastensairaalan, Jyväskylään rakennettavan Keski-Suomen uuden sairaalan sekä Kouvolan Ratamo-keskuksen rakennushankkeissa. Esimerkiksi Keskustakirjasto kuuluu rakenneteknisesti vaativimpiin koskaan Suomessa toteutettuihin hankkeisiin.
”Rakennetekninen haastavuus syntyy Keskustakirjaston sijainnista ja sen alle mahdollisesti joskus tulevasta keskustatunnelista. Osa kirjastosta on suunniteltu rakennuskieltoalueelle, joten kyseinen alue joudutaan ylittämään sata metrisellä sillalla. Normaalisti siltoihin kohdistuu ajoradan kuormitus, keskustakirjastossa se syntyy kolmesta toimistokerroksesta”, Aho kertoo.
Hän toimii aktiivisesti alan kehittämiseksi niin työssään kuin vapaa-ajallaan ja korostaa korkeatasoisen rakennesuunnittelun koulutuksen ja rakentamisalan kehitystyön merkitystä sekä hyvää yhdessä tekemisen meininkiä.
”Rakennesuunnittelua arvostetaan Suomessa vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa. Vaikka aina puhutaan laadusta, julkisissa ratkaisuissa ratkaisee lähes aina halvin hinta, joka ei ole pitkänäköistä. Kun esimerkiksi Jyväskylän messuhalli romahti, matkassa oli onnea, sillä edellispäivänä paikassa oli 10.000 ihmistä.”
Aho pitää rakennesuunnittelun kannalta suurimpina kehitysaskeleina ehdottomasti tietomallinnusta ja erilaisia laskentatyökaluja.
”Mallinnus tuottaa virheettömiä suunnitelmia, eikä esimerkiksi Keskustakirjaston näköistä taloa voisi rakentaa ilman mallintamista.”
Aholla on lisäksi erityisen tärkeä rooli nuorten suunnittelijoiden kasvattamisessa ja opettamisessa, mitä edesauttavat hänen rauhallinen ja selkeä lähestymistapansa asioihin. Vuoden diplomi-insinööriä on kuvailtu sympaattiseksi, positiiviseksi, rehelliseksi ja kärsivälliseksi. ”Sen minkä Tapio lupaa, hän pitää.”
Tunnustus luovutettiin RILin kevätkokouksen yhteydessä perjantaina 17.4.2014 klo 19.30 Tampereella.