Tampereen Messukylän koulun automaatiourakka Assemblinille

Assemblinin Tampereen automaatiourakointi toteuttaa Tampereen Messukylän kolmen koulurakennuksen RAU-urakat. Kohteen tilaajana toimii Tampereen Tilapalvelut Oy.

Talotekniikka-lehti

Tampereen Messukylän koulu on neljän kiinteistön koulukeskus historiallisessa ympäristössä. Koulu muodostuu neljästä eri rakennuksesta, joista kolme saneerataan kauttaaltaan. Koulun vanhin rakennus on otettu koulukäyttöön vuonna 1886, ja nykyään opetustiloja käyttää yli 400 oppilasta ja työntekijää.

Saneerauksessa koulun vanhimmat koulurakennukset sekä kivirakennus perusparannetaan ja myös piha-aluetta kunnostetaan. Rakennusten bruttoala on yhteensä 2908 neliömetriä, ja rakennustyöt vaiheistetaan helmikuun 2021 ja marraskuun 2023 väliselle ajalle.

Perusparannuksessa vanhentuneet rakenteet ja järjestelmät uusitaan ja osa korjataan. Suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnitetään huomiota rakenteiden toimivuuteen, ja ratkaisuissa otetaan huomioon rakennusten historialliset arvot. Esimerkiksi kohteiden vanhat kaakeliuunit säilytetään, mutta kohteen esteettömyyttä parannetaan.

Automaatiourakassa uusitaan kaikki viisi alakeskusta, ja fyysisiä liityntäpisteitä on melkein 500 kappaletta. Koulurakennukset liitetään saneerauksen yhteydessä Assemblinin ylläpitämään Tampereen kaupungin pilvivalvomoon.

Lue lisää

Katso kaikki