TAMKin opiskelijat voittoon Olosuhdetalkoot 2011 -kilpailussa
Schneider Electric Buildings Finlandin järjestämän Olosuhdetalkoot 2011 -suunnittelukilpailun voitti Tampereen ammattikorkeakoulun tiimi. Oppimisympäristön sisäolosuhteiden parantamista tutkineen joukkueen muodostivat opiskelijajäsenet Mikko Niskanen, Ari Räisänen ja Sini Tuomisto yhdessä ohjaavan opettajan Veijo Piikkilän kanssa. Olosuhdetalkoiden kohteena oli Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy:n omistama kiinteistö, jota on rakennettu eri vaiheissa 1970-2000-luvuilla. Suunnitteluvaiheesta lähtien tiimi teki yhteistyötä kiinteistöhallinnan ja ylläpitohenkilöstön kanssa. Opiskelijaryhmä tutki oloja ja laati listan energiatehokkuutta haittaavista epäkohdista ilmastoinnissa, lämmityksessä, valaistuksessa ja vedenkäytössä, sekä mietti suositukset niiden poistamiseksi.
Arvosteluraati kiinnitti erityisesti myönteistä huomiota voittaneen joukkueen ehdotukseen mahdollisen paloalueen havainnoimisesta välkkyvin valoin, jotta palokunta tietäisi heti, missä palaa. Samoin raatia miellyttivät ideat jätevesien lämmön talteenotosta, kulutuksen määrän reaaliaikaisesta tietonäytöstä ja huoltotarpeiden tiedottamisesta intran ilmoitusjärjestelmän kautta.
– Joukkueet olivat hyvin tasavertaisia ja heidän hankesuunnitelmansa erittäin korkeatasoisia. TAMKin tiimi sai raadilta yhteensä 69 pistettä ja heikoimmin menestynyt vain neljä pistettä vähemmän, kertoo Schneider Electric Buildings Finland Oy:n toimitusjohtaja Jari Tainio. Hänen lisäkseen suunnittelukilpailun raadissa olivat mukana arkkitehtitoimisto Lumiset Oy:n toimitusjohtaja Heikki Luminen, Finnish Education Groupin hallituksen puheenjohtaja Markku Rimpelä ja VTT:n asiakaspäällikkö Pekka Maijala.
Olosuhdetalkoot 2011 -kilpailuun osallistui viisi joukkuetta viidestä eri korkeakoulusta: Kemi-Tornion AMK, Metropolia AMK pääkaupunkiseudulta, Tampereen AMK, Turun AMK ja Vaasan yliopisto.
Voittajajoukkue lähtee huhtikuussa palkintomatkalle Iso-Britanniaan. Bristolissa on Schneider Electricin ja HP:n yhteisesti järjestämä opintokurssi jossa käsitellään käytön ja ylläpidon kannalta energiatehokkuutta myös IT-maailmaan liittyvien teknologioiden kannalta. Lisäksi tiimi tutustuu kampuksen turvallisuus- ja olosuhdetekniikoihin sekä yliopiston opetusmenetelmiin. Kaikki kolme opiskelijajäsentä saavat kesätyöpaikan Schneider Electriciltä. Työpaikan he voivat valita sopivasta yhtiön 23:sta toimipisteestä.
