Taltekan toimitusjohtaja Ilkka Salo: ”Miksi ilmahygienia loistaa päättäjien koronaviestinnässä poissaolollaan?”

Ilkka Salo on työskennellyt talotekniikka-alalla yli 30 vuotta.

Ilkka Salo. Kuva: Piritta Porthan

Ilkka Salo on työskennellyt talotekniikka-alalla yli 30 vuotta. Työuransa aikana hän on nähnyt, miten vihreää siirtymää edistävä yritystoiminta on alalla muuttunut sanoista teoiksi. Viime aikoina Salo on pohtinut paljon sitä, miksei ilmahygienia siirry tutkimustuloksista päätöksentekoon.

Teksti ja kuva: Piritta Porthan

Taustalla tekeminen. Siihen kiteytyy pitkälti Ilkka Salon työ Taltekan toimitusjohtajana. Talteka eli Talotekninen teollisuus ja kauppa ry pyrkii vaikuttamaan talotekniikka-alan toimintaympäristöön ja elinkeinopolitiikkaan. Järjestö puhuu esimerkiksi laadukkaasti ja kestävällä tavalla toteutetun sisäympäristön puolesta, mistä hyötyy koko ketju: laitevalmistajat, tukkukaupat, suunnittelijat ja urakoitsijat – sekä etenkin rakennusten käyttäjät ja omistajat.

– Lopputulos on tärkein, teknologiat ovat lopulta vain välineitä. Siksi puhumme talotekniikasta kokonaisuutena. Toinen kantava johtoajatuksemme on teknologianeutraalius, mikä on etenkin säädöstyössä tärkeää. Viranomaisten tulee asettaa lopputulokselle tavoitteet ja antaa toteuttajille tilaa innovoida parhaat ratkaisut. Lopulta valinnat tekee sitten asiakas, Salo sanoo.

 

Tämä teksti on näyte Talotekniikka-lehden 8 jutusta. Lue koko juttu 9.12. ilmestyvästä Talotekniikka-lehdestä. Klikkaa näköislehteen tästä

Lue Ilkka Salon blogi Miksi ilmahygienia ei siirry tutkimustuloksista päätöksentekoon?

Lue lisää

Katso kaikki