Talteka odottaa suhdanteiden paranevan vuonna 2026
Taltekan toimitusjohtajan Ilkka Salon mukaan LVI-tukkumyynti on tänä vuonna suunnilleen viime vuoden tasoa. Kuva: Talteka
Elinkeinoelämän luottamusindikaattorit ovat varovaisessa nousussa. EK arvioi talouden nousutodennäköisyyden olevan korkea. Poikkeuksena on rakentaminen, jossa luottamus on selkeästi alhaisempaa kuin teollisuudessa keskimäärin.
Uudet luvat ja aloitukset ovat laskeneet asuntopuolella, joskin viime aikoina uusista rakennushankkeista on kuultu positiivisiakin uutisia. Kokonaiskuva on kuitenkin edelleen väriltään harmaa.
LVI-tukkumyynnin tilastojen luvut heijastelevat tilannetta.
Vuoden 2025 toinen kvartaali eli huhti-kesäkuun myynti on kokonaisuutena 1,5 prosenttia edellisvuotta jäljessä.
Sektoreittain on kuitenkin eroja. Lämpö- ja vesipuolella (LV) ollaan lähellä edellisvuotta (-0,95 prosenttia), mutta ilmapuolen (I) lasku on suurempi (-3,7 prosenttia). LV-puolen parempi veto viittaa yleensä korjaamiseen ja/tai asuntorakentamiseen ja I-puolen notkahdus kertoo tyypillisesti vaikeuksista toimitilojen rakentamisessa.
Myös Rakennusteollisuus RT:n havainnot tukevat tätä tulkintaa.
– Suomen talous saattaa kääntyä kasvuun, mutta talotekniikan osalta tulee jo kiire, jotta plussalle tänä vuonna päästäisiin. Talotekniikka kun tulee kuitenkin pienellä viiveellä rakentamisen prosessissa, sanoo Taltekan toimitusjohtaja Ilkka Salo.
– Todennäköisempää on vuoden 2025 pysyminen viime vuoden tasolla ja varsinaisen käänteen osuminen ensi vuoden puolelle.
