Taltec Oy osaksi Granlund-konsernia

Granlundille perustettiin korjausrakentamisen osasto, jonka johtajaksi tulee Taltecin nykyinen toimitusjohtaja Tapani Muttonen.

Granlund Oy on ostanut pääkaupunkiseudulla toimivan Taltec Oy:n osakekannan 3.1.2017. LVIA-suunnitteluun ja rakennuttamispalveluihin keskittynyt Taltec vahvistaa Granlundin osaamista erityisesti taloteknisessä korjausrakentamisessa ja rakennuttamisessa.

Vuonna 1997 perustettu Taltec Oy työllistää noin 20 asiantuntijaa. Yritys tullaan fuusioimaan Granlundiin kesään 2017 mennessä ja työntekijät siirtyvät fuusion kautta Granlundin palvelukseen. Granlundille perustettiin 1.1.2017 uusi korjausrakentamisen osasto, jonka johtajaksi tulee Taltecin nykyinen toimitusjohtaja Tapani Muttonen. Fuusion jälkeen korjausrakentamisen osasto työllistää noin 50 asiantuntijaa.

”Taltec Oy on tunnettu toimija korjausrakentamisen puolella ja täydentää hyvin Granlundin osaamista. Korjausrakentamisen määrä kasvaa koko ajan ja haluamme talotekniikan johtavana toimijana tarjota tälle sektorille myös kokonaisvaltaisempaa palvelua”, kommentoi Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi.

”Granlundin kautta saamme toimintamme kehittämiselle paremman alustan. Toimintakulttuureissamme on paljon samaa ja sitä kautta lähestyminen oli helppoa. Voimme jatkossa yhdistää ketterään palveluun myös laajemman erikoisosaamisen sekä suuremmat kehitysresurssit”, kertoo Taltecin toimitusjohtaja Tapani Muttonen.

 

Lue lisää

Katso kaikki