Talotekniikka-alan opetus ajan hermolla

Talotekniikan perustutkinto uudistuu. Työelämän muuttuvien tarpeiden vuoksi myös tutkintojen on pysyttävä odotusten tasalla. Opetushallitus on vahvistanut uudet sisällöt ja ne tulevat voimaan ensi syksynä alkavissa LVI-alan koulutuksissa.

Tutkinnon perusteet on määräys, jossa asetetaan valtakunnalliset vaatimukset tutkinnossa edellytettävälle ammattitaidolle. Paikallinen koulutuksen järjestäjä vastaa yhdessä lähialueensa yritysten kanssa opetuksen suunnittelusta.

Sen toteuttamisesta ja käytännön järjestelyissä lähdetään alueellista olosuhteista ja ulospäin opetus saattaa näyttää eri kaupungeissa erilaiselta. Sen sijaan arviointi tehdään koko maassa yhdenmukaisesti ja kaikilta tutkinnon suorittaneilta vaaditaan sama osaaminen.

– Talotekniikan perustutkinnon osaamisvaatimukset on laadittu yhteistyössä työelämän edustajien kanssa ja se vastaa hyvin työelämän tarpeita, kertoo yli-insinööri Arto Pekkala Opetushallituksesta.

– Myös opetusala on ollut vahvasti edustettuna valmistelutyössä. Työn aikana on huolehdittu siitä, että vaatimukset ovat todella myös saavutettavissa.

Tutkinnon työelämävastaavuus tärkeää

Tutkinnon rakenne ja tutkintovaatimukset korostuvat erityisesti työssäoppimisen aikana. Talotekniikan perustutkinnossa on varmistettu, että työssäoppimisessa ei vaadita enempää kuin mitä LVI-alalla oikeasti tehdään.

Myös työpaikoilla järjestettävät näytöt on kuvattu yksiselitteisesti. Tutkinnon työelämävastaavuus korostuu, koska vaadittavaa osaamista ei voida arvioida, ellei se olisi aidosti työpaikalla tapahtuvaa toimintaa.

– Talotekniikka-alalla koulutuksen sisällöt ja arviointi ovat erityisen tärkeitä. Alan työt tehdään usein itsenäisesti ja niihin sisältyy paljon erityisosaamista. Asentajilta vaaditaan jo alusta lähtien hyvää tietopohjaa ja harjoiteltuja taitoja, sanoo eritysasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä.

– LVI-alan töitä tehdään useimmiten asiakkaiden parissa. Näissä tilanteissa korostuvat palveluosaaminen ja kokonaisuuksien ymmärtäminen. Järjestelmien vika- tai häiriötilanteissa asentajan on pystyttävä tekemään nopeasti ratkaisuja. Näihinkin tilanteisiin on valmistauduttava jo koulutuksen aikana.

Palveluun ja diagnostiikkaan liittyvät ammattitaitovaatimukset ovatkin teknisen osaaminen rinnalla vahvasti esillä uusissa sisällöissä. Talotekniikan perustutkintoa ei voi järjestää määräyksen mukaisesti ilman työpaikkojen osallistumista.

Sen osalta parin vuoden takaisen ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteet näyttävät toteutuneen hyvin.

Lue lisää

Katso kaikki