Taivallahden kylpylähotelli toteutussuunnitteluvaiheessa – ”Energiaratkaisuja on selvitetty perinpohjaisesti”

Helsingin Taivalsaareen Hietarannan ja Taivallahden väliselle merenranta-alueelle on suunnitteilla uusi hotelli. Rakennuslupahakemus on jätetty vuonna 2022, mutta lupaprosessi on tällä hetkellä käsittelyssä asemakaavapoikkeamien vuoksi. Hanke on herättänyt kritiikkiä varsinkin töölöläisten keskuudessa.

Avanto Arkkitehdit voitti Soulmade-kylpyläkonseptin kutsukilpailun ehdotuksellaan Starfish. Tähtimäinen rakennus on sijoitettu puistoon täydentämään lähialueen liikunta- ja kylpytoimintoja. Hotelli ja sen ulkoalueet on tarkoitus liittää toiminnallisesti sekä visuaalisesti Taivallahteen syntyvään Sigurd Frosteruksen puistoon. Havainnekuva: Avanto Architects

Hotellikokonaisuus on suunnittelijoiden kannalta ollut haastava, mutta ennen kaikkea kiinnostava.  Rakennuksen muoto ja arkkitehtuuri aiheuttavat omat haasteensa, ja näyttävän arkkitehtonisen rakennuksen yhteensovittaminen kehittyneen talotekniikan kanssa on ollut vaativaa. Lisäksi meren läheisyys lisää haastetta talotekniikan lävistysten vedenpitävyyden suhteen. Suuret etelään suuntautuvat lasijulkisivut vaativat osaavaa lämmitys- ja jäähdytyssuunnittelua.  Hotellin operoinnista vastaa saksalai...

Tämä artikkeli on tarjolla vain Talotekniikka-lehden tilaajille.

Tilaa lehti

Oletko jo tilaaja?

Lue lisää

Katso kaikki