Tahkoluodon merituulipuiston pääurakoitsija ja merikaapelin toimittaja valittu

Suomen Hyötytuuli Oy on valinnut merituulipuistonsa merellä tapahtuvien rakennustöiden pääurakoitsijaksi Jan De Nul Groupin. Kaapelivalmistaja Prysmian Finland toimittaa tuulipuistoon merikaapelin.

Porin Tahkoluodon merituulipuiston rakennustyöt alkavat huhtikuussa. Maailman ensimmäiseen jääolosuhteisiin suunniteltuun merituulipuistoon tulee kymmenen 4 MW:n voimalaa, jotka otetaan käyttöön syksyllä 2017.

Merirakentamista ja energia-alan offshore-asennuksia eri puolilla maailmaa tekevä belgialainen Jan De Nul vastaa ruoppauksesta, pohjatöistä sekä perustusten ja tuulivoimaloiden asentamisesta. Työt jakautuvat kahdelle seuraavalle kesäkaudelle.

Tuulivoimaloiden asennukseen käytetään nelijalkaista, yli sata metriä pitkää jack up -lauttaa, joka saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa. Jan De Nul on toiminut Itämerellä aiemminkin rakentaessaan vuonna 2013 Ruotsin Kårehamniin valmistunutta merituulipuistoa.

”Merirakentamisen pääurakoitsijan valinnassa osaaminen, moderni teknologia ja referenssit painoivat eniten”, sanoo Tahkoluodon merituulipuistoprojektin johtaja Arto Huhmarkangas.

Prysmian Finlandin toimittamaa, Kirkkonummen Pikkalassa valmistettavaa 30 kilovoltin kaapelia asennetaan meren pohjaan noin 14 kilometriä.

Tahkoluodon merituulipuistoprojektissa on nyt mukana viisi kansainvälistä toimittajaa, Siemens, Technip, ABB, Prysmian ja Jan De Nul.

Lue lisää

Katso kaikki