Syvälahden monitoimitalon rakentaminen etenee
Syvälahden monitoimitalosta rakennetaan turvallinen ja terveellinen, kaikenikäisten tulevaisuuden oppimis- ja kasvatusympäristö, jonka sisätilat ovat monikäyttöiset, muunneltavat ja yhteiskäyttöön soveltuvat.
Syvälahden monitoimitalon rakentaminen on aloitettu Turun Hirvensalossa tontin perustus- ja pohjatöillä. Talo tulee sisältämään tilat noin 800 peruskouluikäiselle koululaiselle, 140 päiväkotilapselle, kirjastolle, nuorisolle, kouluterveydenhoidolle ja neuvolatoiminnalle. Monitoimitalo valmistuu kesällä 2018.
Allianssimaiseen tapaan valmistellaan yhteisvoimin kaikkia niitä rakentamiseen liittyviä ratkaisuja isommista pienimpiin, joita valmis talo aikanaan tarvitsee.
”Syvälahden monitoimitalon tekemisessä on otettu käyttöön niin kaupungille kuin monelle rakennusyrityksellekin uusia toteutusmalleja. Usko ja luottamus kumppaneihin ovat lisänneet innovatiivisuutta”, toteaa tulevan koulun rehtori Jarmo Salo.
Uudenlaiset tilat ohjaavat toisenlaiseen, yhteisölliseen tapaan toimia. Monitoimitalossa toimiminen edellyttää kaikilta sen käyttäjiltä erilaista lähestymistapaa työntekoon.
Rakentamisaikataulu
- 2016 perustus- ja runkotyöt
- 2017 sisätyövaihe
- alkuvuosi 2018 viimeistelytyöt
- luovutus käyttöön tämänhetkisen arvion mukaan kesällä 2018
Rakentamista ja töiden etenemistä voi seurata Syvälahden monitoimitalon blogista ja sieltä löytyvistä viikkotiedotteista / https://blog.edu.turku.fi/syvalahtiprojekti/.