Supercell voitti, Vexvelle kunniaa
Peliyhtiö Supercell arvioitiin parhaimmaksi Tekniikka&Talous -lehden kasvuyrityksille tarkoitetussa Teknologiakasvaja 2013 -kisassa. Kunniamaininnan sai kaukokylmän ja -lämmön venttiilejä valmistava Vexve Sastamalasta.
Kisassa oli listattu teknologia-alan yritykset, joiden liikevaihto oli vuosina 2009—2012 kaksinkertaistunut ja nyt vähintään viisi miljoonaa euroa. Lisäksi vaatimuksena oli, että liikevoittoprosentti oli vähintään viisi. Yritykset jaettiin kuuteen kategoriaan: ict, metalli, kone ja laite, rakentaminen, suunnittelu ja palvelut sekä materiaalit ja ympäristö. Seitsemäs kategoria oli mustien hevosten ryhmä, jonka yritysten kannattavuus jäi alle asetetun kriteerin.
Kategorioiden parhaiksi valittiin Graniittirakennus Kallio, Supercell, Vexve, Ledil, CH-Polymers, KPA Unicon, ja Renewa. Finalisteista parhaaksi valittiin Supercell, joka on Suomen kautta aikain nopeimmin ja kannattavimmin kasvanut yritys.
– Supercell on maailmanhistoriallisestikin uniikki yritys. Yhtiö on kehittänyt ainutlaatuisen tavat kehittää hittipelejä. Innovatiivisuus ei rajoitu pelkästään tuotteisiin vaan yhtiö on luonut myös innovatiivisen liiketoimintamallin ja yrityskulttuurin, toteaa raati perusteluissaan.
Kisassa kunniamaininnan sai kaukokylmän ja -lämmön venttiilejä valmistava Vexve Oy. Yrityksen liikevaihto on viidessä vuodessa kasvanut 20,9.stä 43,2 miljoonaan euroon. Liikevoittoprosentti on 16.
– Perinteinen perheyhtiö on onnistuneesti hyödyntänyt globaalien markkinoiden avaamat mahdollisuudet. Vexve osoittaa, että myös suomalainen yhtiö pystyy kilpailemaan kiinalaisyritysten kanssa, jopa Kiinassa, koska kiinalaisetkin ymmärtävät hyvän päälle, sanoo tuomaristo.