Suomen tuulivoimakapasiteetti ylitti 100 MW
Suomeen rakennettiin kesän aikana yli 20 MW uutta tuulivoimakapasiteettia. Suomen tuulivoimakapasiteetti nousi tämän myötä 107 MW:iin, kerrotaan VTT:stä. Vuoden loppuun mennessä kapasiteetti kasvaa yli 120 MW:iin.
Tuulivoimalaitosten keskikoko on kasvanut vuoden 1991 200 kW:sta ja nykyään useat voimalat ovat teholtaan 3 MW. Tuulivoiman osuus kokonaissähköntuotannosta Suomessa on kansainvälisesti ottaen alhainen eli noin 0,2 prosenttia. Kiinnostusta meitä kalliimman sähkön Hollannissa ja Saksassa selittää se, että siellä tuulivoiman on laskettu alentavan sähkön markkinahintaa. Saksassa alennusvaikutukseksi on arvioitu keskimäärin 2,7 e/MWh.