Suomen suurin K-rauta noussut harjakorkeuteensa Turussa

Maaliskuussa 2012 käynnistyneet K-rauta Skanssin rakennustyöt ovat edenneet aikataulun mukaisesti Turussa. Uuden K-raudan harjannostajaisia vietettiin tällä viikolla ja avajaisia vietetään keväällä 2013. Suomen suurimman K-raudan kokonaispinta-ala on yli 16 000 neliötä, josta lämpimän myymälätilan osuus on noin 10 000. Parkkipaikkoja piha-alueelle tulee noin 230.

Rakennushankkeen pääsuunnittelija on Hanhirova & Co ja pääurakoitsijana toimii YIT Rakennus Oy. Runko-kuoriurakasta vastaa Ruukki Construction, lvi-urakan suorittaa Calto Oy ja sähköurakasta vastaa Turun Valo ja Voima Oy. K-rauta Skanssin rakentaminen työllistää yhteensä noin sata rakennusalan ammattilaista.

Rakentamisen painopiste tehokkaissa energiaratkaisuissa

K-rauta Skanssin kaikki valaisimet ovat led-valaisimia, jotka pienentävät kaupan lämpökuormaa ja sähköenergian kulutusta. Ulko- ja yleisvalaistus on kokonaisuudessaan hoidettu Easy LED Oy:n valaistusratkaisuilla. Valaistusinvestoinnin arvo on kaksi kertaa tavallista valaistusta kalliimpi, mutta ratkaisu kuluttaa sähköenergiaa jopa 60 prosenttia vähemmän kuin perinteisellä tavalla toteutettu ja maksaa siten itsensä pian takaisin.

Liikerakennuksen vesikatossa on hiilijalanjälkeä pienentävä ilman typen oksideja poistava pinnoite. Sen vaalea väri vähentää myös rakennukseen kohdistuvaa lämpökuormaa.

Rautakesko ja Ruukki ovat yhdessä kehittäneet myymälöille energiatehokkaan ja ilmatiiviin runko- ja kuorirakennemallin, jota on hyödynnetty myös K-rauta Skanssin rakentamisessa.

 

Lue lisää

Katso kaikki