Suomen suurin aurinkovoimala valmistui Ouluun

Oulun Energia on saanut jättiurakan valmiiksi: Suomen suurin, teholtaan 420 kilowatin, aurinkovoimala tuottaa sähköä täydellä teholla sanomalehti Kalevan painotalon katolla Oulussa.

Kalevan aurinkovoimala on otettu käyttöön vaiheittain. Heinäkuun lopulla jo yli 70 prosenttia eli noin 1200 paneelia tuotti sähköä painotaloon. Nyt 1600 paneelista koostuva järjestelmä on täysin valmis, ja se kattaa aurinkoisena päivänä jopa 90 prosenttia painotalon päiväajan sähkönkäytöstä. Vuositasolla aurinkoenergian osuus tulee olemaan noin 10 prosenttia Kalevan painotalon sähkönkulutuksesta.

”Sähkömarkkinoilla päivätuntien hinnat ovat yleensä yöaikaa selvästi korkeammat, joten oma aurinkovoimala tasaa markkinahinnan vaihteluja ja tuo meille sitä kautta kustannussäästöjä. Lisäksi voimala tuottaa täysin puhdasta ja uusiutuvaa energiaa”, Kalevan talousjohtaja Esko Jokelainen summaa.

Oulun Energian myyntijohtaja Seppo Tuomi on tyytyväinen hankkeeseen ja sen tuomaan kokemukseen.

”Olemme erittäin iloisia, että pääsimme toteuttamaan Suomen suurimman aurinkovoimalan juuri Ouluun ja sanomalehti Kalevalle”, Seppo Tuomi.

”Kalevan rohkea investointipäätös on hieno esimerkki sekä yrityksille että yksityishenkilöille, että aurinkoenergia on kannattava vaihtoehto myös Pohjois-Suomessa”.

Kalevan aurinkovoimalan takaisinmaksuaika on nykyisillä sähkönhinnoilla alle yhdeksän vuotta. Kaleva sai hankkeeseen Työ- ja elinkeinoministeriöltä energiatukea 30 prosenttia kustannuksista. Tuen jälkeen investointikustannukset jäivät vajaaseen 400.000 euroon.

Lue lisää

Katso kaikki