Suomen Pankin peruskorjaus on valmis
Helsingissä Snellmanin aukiolla sijaitsevan historiallisen Suomen P ankin päärakennuksen peruskorjaus saatiin valmiiksi kesällä. Talotekniset laitteet uusittiin peruskorjauksessa täysin, lvi-järjestelmät olivat tulleet elinkaarensa päähän.
Talotekniikan rooli oli Suomen Pankin peruskorjauksessa merkittävä, sillä urakoiden yhteenlasketusta 11 miljoonan euron summasta talotekniikan osuus on noin puolet. Noin 14 kuukautta kestänyt peruskorjaushanke valmistui urakkasopimukseen kirjatun aikataulun mukaisesti. Rakennuttajan hankintoihin, muun muassa kaluste-, av- ja turvavarusteluun varattiin lisäksi kaksi kuukautta aikaa.
– Arvokas tilan tunne, kaunis sisustus, vanhan ja modernin tekniikan yhdistäminen, lasirakenteet ja valaistus eli kokonaisuudessaan edustava lopputulos on herättänyt tyytyväisyyttä, Suomen Pankin isännöitsijä Jouni Lappalainen toteaa.
– Huonekohtainen sisäilmaolosuhteiden hallinta oli yksi keskeisimmistä
peruskorjaukseen liittyvistä haasteista. Kokous- ja edustustiloissa tavoitteena oli korkea viihtyvyystaso, joten niissä käyttäjämääriin sopeutuva ilmastointi ja optimoitu energiatalous toteutettiin ilmavirtaa muuttavilla säätimillä, IMS-yksiköillä.
Aikanaan edistyksellinen, 1960-luvulta peräisin oleva ilmastoinnin suutinkonvektorijärjestelmä oli teknisenä ratkaisumallina yhä käyttökelpoinen. Nyt toimistotiloihin uusitut konvektorit on
varustettu jäähdytyspattereilla.
– Konvektori-ikkunapenkkien rakentaminen oli suurehko työvaihe, Lappalainen toteaa. Työ vaati puusepän, sähkö-, putki- ilmastointi- ja automaatiourakoitsijan saumatonta yhteistyötä ja useita malliasennuksia, jotta arkkitehdin näkemys tiloihin sopivasta konvektorikotelosta, sähkökalusteintegroinnista ja ympäristöön sopivasta säleiköistä saatiin toteutetuksi. Lappalaisen mielestä urakoitsijat ja suunnittelijat selvisivät urakasta erinomaisesti.
– Huonekohtaisen säädön lisäksi ilmastointijärjestelmässä on säätövyöhykkeitä, joilla on omat jälkilämmitys- ja jäähdytysyksikkönsä, peruskorjauksen LVI-urakoinnista vastanneen Koja Tekniikka Oy:n toimitusjohtaja Marko Holopainen sanoo.
– Oikeat mitoitukset löytyivät malliasennuksien kautta. Rakennuksen sisäilman tavoitetaso ylittää S1-luokituksen. Arvokkaalla taiteella sisustetut tilat on lisäksi varustettu kosteuden säätömahdollisuudella.
Peruskorjauksen yhtenä tavoitteena oli saada tilankäytöltään tehokkaita, sisäilmastoltaan laadukkaita tiloja, joissa käyttäjät viihtyvät. Lappalainen korostaa sisäilman hallinnassa kahta ulottuvuutta: ongelmanratkaisussa tarvittavien teknisten ja sisällöllisten tietojen ja taitojen hallintaa sekä ongelmanratkaisuprosessien inhimillisen näkökulman hallintaa.
Rakennuttamistehtävän kokonaisuudesta on vastannut Suomen Pankin
kiinteistöpäällikkö Harri Brandt. Valvojana toimi Jouni Lappalainen lvias-töiden osalta. Eri suunnittelijat ja konsultit olivat myös tiiviisti mukana hankkeessa toteutusvaiheen ja vastaanottomenettelyiden aikana.
Iiris Humala
Lue lisää tuoreesta Talotekniikka-lehdestä. Tilaa lehti tästä.