Suomen ensimmäinen rakennusalan AEC Hackathon sai kehittäjät ja uuden teknologian ideat liikkeelle
Suomen ensimmäinen rakennusalan AEC Hackathon pidettiin marraskuussa. Espoossa Teklan pääkonttorin tilat täyttyivät ääriään myöten täyteen 150 rakennusalan ammattilaisesta sekä sovellus- ja pelinkehittäjistä ja muista ideanikkareista.
Perjantain lämmittelyn ja Bruce Oreckin vaikuttavan keynoten jälkeen osallistujat muodostivat keskenään tiimejä, jotka lähtivät ratkaisemaan ajankohtaisia haasteita. Haasteissa pyrittiin ratkaisemaan ongelmia liittyen rakennusten ylläpitoon, haettiin 3D tietomallien parempaa hyödyntämistä sekä uusia ideoita käyttäjäkokemukseen asuntoremontin yhteydessä, ja etsittiin uusia käyttökohteita sensoreille sekä sisätilapaikannukselle. Viikonlopun aikana pidettiin myös useita rakennusalan nykytilaa ja tulevaisuutta luotaavia esityksiä sekä uusiin teknologioihin liittyviä demonstraatioita.
Hektisen suunnittelun ja koodamisen jälkeen sunnuntaina tiimien tuli saada sovellukset valmiiksi esittelyä varten. Kaiken kaikkiaan 14 tiimiä esitteli sovelluksensa yleisölle ja tuomaristolle. Tuomariston vaikeaksi tehtäväksi tuli jakaa palkinto eri haastekategorioissa.
Koko hackathonin parhaaksi tiimiksi valittiin Indoor Hackers, joka kehitti mobiilisovelluksen visuaalisen 3D-tietomallin ja siihen linkitetyn tiedon hyödyntämiseen käyttäen pelimoottoria ja sisätilapaikannusteknologiaa. Tiimi voitti myös IndoorAtlaksen sisätilapaikannuskategorian ja pääsi Slushiin kilpailemaan Slush Hacksin 20.000 euron pääpalkinnosta.
Muita palkittuja olivat käyttäjäkokemuskategorian voittaja Kitchenware, joka kehitti virtuaalitodellisuussovelluksen keittiöremontin materiaalivalintoihin hyödyntäen HTC Vive -virtuaalilaseja. Backjump mahdollisti rakennuksen 3D tietomallin tarkastelua lisätyn todellisuuden sovelluksessa Googlen Project Tango -tabletin avulla.
PlaceBIM yhdisti sensoridatan visuaaliseen tietomalliin rakennusten ylläpidon työkaluksi. Lifelee teki sovelluksen rakennusten sisäilmanlaadun seurantaan. JCJ teki sovelluksen, joka visualisoi erilaista dataa eri lähteistä 3D karttapohjalla. ShowARoom kehitti sovelluksen huonekalujen helpompaan valintaan omassa kodissa hyödyntäen lisättyä todellisuutta ja virtuaalitodellisuutta. Kaiken kaikkiaan tiimit onnistuivat toteuttamaan erittäin haastavia projekteja viikonlopun aikana.
AEC Hackathonin järjestämisessä auttoivat Tekla, Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskus, Fira, YIT, Sweco, A-insinöörit, M.A.D., IndoorAtlas, Proximi.io, RAKLI, RYM, AE Partners, Aalto-yliopisto, Unity, Umbra, 720 Degrees, Colossal Order, Paradox Interactive, Augumenta, UpCloud ja Thingsee.
Kuvia tapahtumasta löytyy osoitteesta: https://drive.google.com/folderview?id=0B_j8_YmvxAeiQmk2MTktdWp4R2M&usp=sharing