Suomalainen nuori on ujo pientalokonservatiivi

Kaksi- ja kolmekymppiset suomalaiset ovat tutkimuksen mukaan asumisen odotuksissaan varsin nöyriä.

Kaksi- ja kolmekymppiset suomalaiset ovat tutkimuksen mukaan asumisen odotuksissaan varsin nöyriä.

Suomalainen nuori on tyytyväinen tämänhetkiseen asuinalueeseensa ja asuntoonsa, mutta ei tunne kovinkaan paljon yhteenkuuluvuutta oman asuinympäristönsä muiden asukkaiden kanssa, selviää Suomen Asuntomessujen toteuttamasta asukasbarometrista 2018. Nuorilla tulevaisuuden yleisin asumistoive on kompakti ympäristöystävällinen pientalo. Asumisen ja yleensäkin elämänodotuksia hillitsee kuitenkin huomattava epävarmuus taloudellisesta kehityksestä ja omien rahojen riittävyydestä.

”Nuorten tulevaisuuden asumistoiveena on ekologisesti kestävä Suomi, jossa kaikki halutaan pitää mukana. Yhteinen turvallinen yhteiskunta, jossa itsekin voi olla osallisena, hallitsee tulevaisuusodotuksia myös asumisen osalta”, kertoo Suomen Asuntomessujen vastaava tutkija Kari Tervonen.

Nuoret arvostavat lähiluontoa

Kari Tervosen mukaan uskomus nuorista suomalaisista kaupunkien ydinkeskustojen vuokra-asumisen vankkumattomina kannattajina on myytti.

”Valtaosalle kaksi- ja kolmekymppisiä suomalaisia pientaloasuminen omistusasunnossa kaupungin läheisyydessä on mieluisin paikka ja tapa asua. Kaupunkiasumisen päällimmäisiin kehittämistoiveisiin kuuluu se, että asuinalueiden kauneudesta ja luonnonläheisyydestä kannetaan tarpeeksi huolta”, Tervonen kertoo.

Tutkimuksen perusteella kaksikymppiset suomalaiset näyttäisivät olevan melko tyytyväisiä jo siihenkin, että heillä on omat seinät ja katto päänsä päällä. Nuorille suomalaisille tärkein asunnon valintakriteeri on riittävän sujuvat liikkumisyhteydet arjen sukkuloinnissa – sekä toisaalta alueen kauneus ja viihtyisyys yhdistyneenä hintatasoon, johon itsellä on varaa. Nykyisiä liikkumiseen meneviä aikoja ei koeta tarpeellisiksi lyhentää, ja nykyisiin lähipalveluihin ollaan tyytyväisiä. Siksi nuortenkin toiveet vievät Tervosen mukaan enemmän pientaloalueille kuin kaupunkikeskustoihin.

”Toiveet asunnolta ovat vain muutaman piirun verran modernimpia kuin keski-ikäisillä. Nuorten sisustusmaku on skandinaavinen, mutta jonkin verran persoonallisemmalla ja irrottelevammalla twistillä kuin iäkkäämmissä ikäluokissa. Viihde- ja älyteknologia kiinnostaa, moderni ja valoisa ilme rakennuksessa ja sisutuksessa miellyttää”, Tervonen kuvailee.

Suurten kaupunkien keskustassa asumista osittain vierastetaan. Se johtuu osittain siitä, että kaupungin keskustat ovat asumisympäristöinä monelle vähemmän tuttu äärilaita siinä missä haja-asutusalueella asuminenkin. Toisaalta uudesta rakentamisesta ennätyksellisen suuri osa on 2010-luvulla sijoittunut kaupunkikeskustoihin.

Yhteisöllisyyttä vai etäisiä naapurisuhteita?

Voiko tiiviisti rakennettu kaupunkiympäristö olla kodikas paikka? Uusyhteisöllisen ajan paradoksi on Tervosen mukaan se, että nuorten suomalaisten naapurisuhteet ovat kaikkein etäisimpiä. Mitä nuorempi, sitä enemmän heidän tuttavuutensa rakentuvat muiden asioiden, kuin asuinpaikan ympärille. Lähes puolet nuorista tuntee olonsa ulkopuoliseksi omassa asuinympäristössään, ja karttaa kontakteja naapureihinsa.

Kesän Asuntomessuilla Porissa on pyhitetty yksi teemaviikko hyvän naapuruuden asialle. Asuinalueiden yhteishenki, kylä kasvattaa -mentaliteetti ja naapurustojen yhteisen tekemisen uudet ratkaisut halutaan nostaa reippaasti esille.

”Haluamme synnyttää keskustelua miten Suomessa luodaan hyviä asuinalueita joissa asukkaat voivat hyvin. Vaikka Suomi on juuri äskettäin rankattu maailman onnellisimmaksi maaksi, ja myös asuintyytyväisyys on Tanskan ohella Euroopan kärjessä, asukkaiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja kotoisuudessa olemme kaukana toivottavasta tasosta”, Tervonen toteaa.

Tutkimuksen vastaajina oli 1000-1800 suomalaista ikäjakaumalla 20-75-vuotta. Tutkimusten tiedonkeruun toteutti Norstat tammikuussa 2018, sekä tammi-, huhti- ja kesäkuussa 2017.

Tutkimusfaktoja 20-40-vuotiaista suomalaisista:

  • 40% on hyvin kiinnostunut asumaan pientaloalueella kaupungin läheisyydessä, 20% on hyvin kiinnostunut asumaan suuren kaupungin keskusta-alueella
  • 60% on tyytyväisiä omiin nykyisiin asumisen kustannuksiinsa, mutta 80% huolissaan siitä, miten omat rahat riittävät asumismenoihin tulevaisuudessa.
  • Noin 80% uskoo asumisen keskittyvän vahvasti suurten kaupunkien lähiympäristöihin, älyteknologian valtaavan asunnotkin nopeasti, ja tulevaisuuden asuntojen olevan pienempiä ja energiatehokkaampia.
  • Elintason odotetaan pikemminkin pysyvän nykyisenkaltaisena kuin kasvavan enää olennaisesti nykyisestä.

 

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki