Näin lataat sähköauton turvallisesti talvella – ”Oman riskinsä muodostavat suko-latausjohdot”
Kosteus ja nollan asteen molemmilla puolilla sahaava lämpötila aiheuttavat riskin sähkölaitteille. Näillä vinkeillä huolehdit turvallisuudesta ladatessasi tai lämmittäessäsi autoa.
Autojen keuloissa roikkuvat lämmitysjohdot ovat tavallinen näky tähän aikaan vuodesta. Lisäksi ovat yleistyneet eri puolille autoa kytketyt latausjohdot. Alkutalven vaihtelevat sääolosuhteet voivat aiheuttaa merkittävää vaaraa koneille, sähkölaitteille ja ihmisille, etenkin jos sähkölaitteet eivät sovellu ulkokäyttöön, kerrotaan STUL ry:n tiedotteessa.
– Latausjohdot ovat lämmitysjohtoja turvallisempia, koska autoon kytkettävän pistokkeen liittimiin ei tule sähköä ennen kuin lataustapahtuman kommunikaatio auton ja latausaseman välillä on aloitettu. Laitteiden käyttö edellyttää kuitenkin aina huolellisuutta ja varovaisuutta, Matti Orrberg Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:stä muistuttaa tiedotteessa.
Orrberg antaa tiedotteessa kolme vinkkiä talven varalle:
1. Pidä johdot irti maasta
Kaikki sähköjohdot on hyvä pitää irti maasta, lumesta ja räntävellistä. Vaikka erilaiset muovit pitävätkin kosteuden hyvin ulkopuolella, jäätyvä vesi pystyy lohkaisemaan kiveäkin. Latausjohtojen haasteena on, että suuremman tehon siirrosta lämmennyt kaapeli voi sulattaa lumihankea ja jäätyä kiinni latauksen loputtua. Vahinkoa syntyy viimeistään silloin, kun maahan jäätynyt johto revitään irti pakkasella.
2. Vältä jatkojohtovirityksiä
Erilaiset jatkojohtoviritykset ovat harmillisen yleinen mutta heikko ratkaisu, vaikka viritelmä olisikin suojattu ämpärin alle tai muovipussilla. Ammattilaisia velvoittavissa sähköasennusstandardeissa nämä ovat täysin kiellettyjä latauskäytössä. Pyri välttämään jatkojohtoja väliaikaisessakin sähköajoneuvon latauksessa sekä auton lämmityksessä.
3. Huolehdi suko-latausjohdoista
Oman lisäriskinsä haastavissa talviolosuhteissa muodostavat niin sanotut hitaan latauksen suko-latausjohdot. Nämä kytketään usein normaaliin kotitalouspistorasiaan, tai paremmassa tapauksessa ”supersuko”-pistorasiaan, mikä lisää latausprosessin turvallisuutta. Suko-latausjohdoissa on ikään kuin pieni latausasema, noin litran maitotölkin kokoinen ohjaus- ja suojalaitteet sisältävä yksikkö johdossa noin 0,5–1 metrin etäisyydellä suko-pistokkeesta. Pahimmillaan tämä melko herkkä ja olennainen osa johtoa lojuu räntävellissä, johon sitä ei ole suunniteltu.
Orrberg neuvoo huolehtimaan sähköistykset olosuhteiden mukaiseksi viimeistään nyt. Latauksia varten kannattaa järjestää ulkokäyttöön soveltuvat latausasemat tai pistorasiat ja hankkia kannakkeet ja muut avut johtojen tukemiseksi ja ylimääräisten riskien minimoiseksi.