SRV:n tilauskanta lähes kaksinkertaistui vuonna 2015

Vuoden lopussa SRV:n tilauskannan arvo oli lähes 1,6 miljardia euroa. Yhtiön suurkohteita oli esimerkiksi HKScanin Raumalle toteutettava uusi tuotantolaitos ja Tikkurilaan rakennettava asuntokortteli.
Suomen suurin ja myös SRV:n historian suurin rakennushanke REDI saatiin täyteen vauhtiin huhtikuussa 2015.
”Työmaa etenee suunnitellusti, ja hanke on kaikkinensa otettu erinomaisesti vastaan, mistä parhaimpana esimerkkinä tammikuussa alkanut ensimmäisen asuintornin Majakan ennakkomarkkinointi”, iloitsee SRV Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala
Toinen historiallisestikin merkittävä asia läpi vuoden SRV:llä oli tilauskanta.
”Uudet ennätykset rikkoutuivat jokaisella vuosineljänneksellä, ja vuoden lopussa tilauskantamme arvo oli huikeat lähes 1,6 miljardia euroa”, Ojala kertoo.
Vaikka viimeisellä vuosineljänneksellä valmistui useita kohteita, kasvoi tilauskanta silloinkin lähes 300 miljoonalla eurolla.
”Suurimpina uusina kohteina mainittakoon esimerkiksi HKScanin Raumalle toteutettava uusi tuotantolaitos ja Tikkurilaan rakennettava asuntokortteli. Kasvu ei varmasti jatku yhtä vauhdikkaana tänä vuonna, mutta myöskään hiipumisen merkkejä ei ole nähtävissä.”
Ojalan mukaan SRV on tällä hetkellä pääkaupunkiseudun suurimpia asuntorakentajia. Vuoden vaihteessa rakenteilla oli lähes 1900 asuntoa, mikä on yli 200 asuntoa enemmän kuin vuosi sitten.
Samalla pääpaino on kääntynyt entistä vahvemmin perustajaurakointiin eli suoraan kuluttajamarkkinalle suunnattuihin asuntoihin, mikä näkyy entistä parempana kannattavuutena.
”Asuntomyyntimme ansaitsee myös erityismaininnan. Vuodenvaihteessa rakenteilla olevista asunnoista 76 prosenttia on myyty, mikä tarkoittaa että pääsemme tulouttamaan asunnot heti kun ne valmistuvat vuosina 2016–2017”, Ojala hehkuttaa.
Hankekehityksen loppuvuoden projekteista Ojala mainitsee Jätkäsaaren Bunkkeri, jossa johon luodaan tällä hetkellä varastotilana toimivalle rakennukselle täysin uutta elämää. Uusi kokonaisuus tulee pitämään sisällään uimahallin ja liikuntatilat sekä näiden yläpuolelle toteutettavat asunnot.
Näkymä vuodelle 2016
”Vuoden 2016 alussa kerroimme myös olevamme mukana kehittämässä Kivenlahden metrokeskusta ja Keilaniemen Kehä I -hanketta, jossa Kehä I siirretään betonitunneliin maan sisään ja sen ylle rakennetaan puistokansi. Tampereella lähdemme viemään eteenpäin ainutlaatuista 500 miljoonan euron arvoista Tampereen Kansi ja Areena -hanketta. Näiden lisäksi kehitystyön alla on lukuisia muitakin hankkeita ennen kaikkea Länsimetron varrella ja muissa, kasvavien keskustojen liikenteen solmukohdissa.”
Venäjän tilanteessa on paljon epävarmuutta, mutta SRV uskoo vahvasti nykyiseen Venäjä-strategiaansa. Pietariin rakennettava Okhta Mall -kauppakeskus avaa ovensa tämän vuoden elokuussa ja vuokraustilanne etenee aikataulussaan.
”On selvää, että nykytilanteessa emme etsi aktiivisesti uusia hankkeita, vaan keskitymme nykyisten hankkeiden rakentamiseen sekä vahvuuksiimme kauppakeskusten hallinnoijana.”
Liikevaihdon ja tuloksen kehitykseen vuonna 2016 vaikuttavat yleisen talouskehityksen lisäksi muun muassa SRV:n omien hankkeiden luovutuksenmukainen tuloutus, jatkuvasti tuloutuvan tilauskannan koostuminen pääosin matalakatteisesta urakoinnista, tilauskannan katteiden kehittyminen, omaperusteisen asuntotuotannon myynnin määrä ja kohteiden valmistusajankohta sekä uusien urakoiden ja omien hankkeiden käynnistyminen.
Suurin hankkeista on huhtikuussa käynnistynyt Kalasataman REDI-hanke. Tämänhetkisten valmistumisaikataulujen perusteella SRV arvioi, että koko vuoden 2016 aikana valmistuu 503 omaperusteista asuntoa.
Konsernin koko vuoden 2016 liikevaihdon arvioidaan kasvavan ja liikevoiton paranevan vuoteen 2015 verrattuna (liikevaihto 719 milj. euroa ja liikevoitto 24,4 milj. euroa). Omaperusteisen asuntotuotannon valmistumisaikataulujen vuoksi merkittävä osa liikevoitosta muodostuu toisella vuosipuoliskolla. Kasvavan tilauskannan vaatiman lisärahoituksen vuoksi rahoituskustannukset kasvavat vuoteen 2015 verrattuna.
SRV Yhtiöt Oyj 2015 (suluissa 2014)
- Liikevaihto oli 719,1 (684,4 milj. euroa)
- Liikevoitto oli 24,4 (24,9).
- Tulos ennen veroja oli 17,6 (18,5) milj. euroa.
- Tilauskanta kauden lopussa oli 1 583,4 (860,4) milj. euroa. • Omavaraisuusaste oli 42,5 (43,0) prosenttia ja velkaantumisaste 83,3 prosenttia (91,6).