SRV:lle aiesopimus Baltic Pearl -kauppakeskuksesta

SRV Konserniin kuuluva SRV Russia ja kiinalainen Baltic Pearl CJSC ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen kauppakeskuksen rakentamisesta Pietariin. SRV käynnistää nyt aiesopimuksessa määritellyt selvitystyöt, jotka käsittävät kauppakeskuksen konseptisuunnittelun, markkinatutkimuksen ja ulkopuolisen rahoituksen järjestämisen.
Aiesopimuksen ehtojen täyttyessä SRV suunnittelisi ja rakentaisi kahdessa vaiheessa kolmen vuoden aikana alueelle yli 100 000 neliömetrin kauppakeskuksen. Yhtiöt ovat sopineet myös perustavansa yhteisyrityksen, joka tulee omistamaan kohteen. Kauppakeskuksen rakentaminen etenee, jos lopullinen investointipäätös tehdään 31.12.2010 mennessä.
Kauppakeskus on osa Baltic Pearl -kehityshanketta, jossa Baltic Pearl CJSC kehittää runsaan 205 hehtaarin maa-aluetta Pietarin keskustan lounaispuolella. Suurin osa alueelle tulevista teistä ja kanaaleista sekä rakennusteknisestä infrastruktuurista on valmiina. Hanke sisältää yhteensä noin miljoona neliömetriä asuntoja, kaksi sairaalaa sekä useita kouluja ja lastentarhoja. Hanke on Kiinan valtion suurin ulkomainen investointiprojekti lukuun ottamatta öljy- ja maakaasuinvestointeja. Sen on tarkoitus valmistua 2013.

Lue lisää

Katso kaikki