Solwers osti konsulttiyhtiön Ruotsista
Solwers on ostanut ruotsalaisen konsulttiyhtiön Licab AB:n koko osakekannan.

20.08.2020 15:34
Solwers on ostanut ruotsalaisen konsulttiyhtiön Licab AB:n koko osakekannan. Licab työllistää 65 henkilöä ja sillä on kuusi toimipistettä eri puolilla Ruotsia.
Licab on keskittynyt infra-, kaivos- ja teollisuusprojekteihin sekä niiden projektinjohtoon ja suunnitteluun. Yhtiön asiakaskanta muodostuu monesta kaavoitukseen, tie- ja ratahankkeisiin sekä tuulivoima- ja energiahankkeisiin keskittyvästä asiakkaasta.
– Licab-kauppa vahvistaa asemaamme Ruotsin markkinoilla ja avaa monia uusia kanavia palveluidemme myynnille, toteaa Solwersin toimitusjohtaja Stefan Nyström. – Solwers-verkoston strategiana on kasvaa Ruotsissa ja Suomessa ja tämä kauppa vahvistaa toimintaamme merkittävästi Ruotsissa.
Solwers hankki jo viime vuonna Ruotsista kaksi yritystä ja nyt tehdyn kaupan myötä yhtiön maantieteellinen edustus kattaa kaikkiaan kahdeksan eri paikkakuntaa.
Lähes330 henkilöä työllistävä Solwers-konserni koostuu tällä hetkellä yhteensä 15 rakennusalan erikoisosaajayrityksestä Suomessa ja Ruotsissa.
– Tavoitteenamme on laajentaa yritysverkostoa Pohjoismaissa jatkossakin, toteaa Solwersin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Leif Sebbas. – Tarkoituksenamme on muodostaa konserni, johon kuuluu 10–25 yritystä jokaisessa maassa, jossa toimimme.
Solwers-konsernin vuoden 2019 Pro Forma (12 kk) liikevaihto oli 28 miljoonaa euroa, ja yhtiö ennustaa sen kasvavan yli 40 miljoonaan vuonna 2021.