SLO Oulu 50 vuotta

SLO Oy:n Oulun myyntikonttori viettää 50 toimintavuottaan perjantaina 31.8.2012. Myyntikonttori perustettiin 1.8.1962 tukemaan kaapelituotannon aloittamista paikkakunnalla ja palvelemaan Pohjois-Suomen kasvavaa asiakaskuntaa.

– Asiakkaamme arvostavat edelleen SLO:n tapaa toimia paikallisesti. Vuosikymmenten aikana Pohjois-Suomi on tarjonnut erinomaisia edellytyksiä SLO:lle liiketoiminnan jatkuvaan kehittämiseen, myyntikonttoriverkoston laajentamiseen ja tuottamaan uusia palveluja asiakkaille paikallisten valmistajien kanssa.

– Ensimmäisen maakuntakonttorin perustaminen Ouluun oli SLO:n historiassa merkityksellinen monella tavalla, silloin esimerkiksi luotiin perusta yhtiön myyntikonttoriverkostolle ja asiakaspalvelumallille. Tänään SLO:lla on alueella vahva markkinaosuus, kertoo SLO:n Oy:n toimitusjohtaja Mika Höijer.

Oulun myyntikonttori aloitti toimintansa SLO-Yhtymään kuuluvan Kaapeliteollisuus Oy:n tiloissa Limingantullin alueella. SLO:n uudet toimitilat Tyrnäväntielle valmistuivat vuonna 1969. Nykyisiin toimitiloihin Kallisensuoraan myyntikonttori muutti vuonna 1999.

Oulun myyntikonttori toimii myös SLO:n Pohjois-Suomen myyntialueen aluekonttorina, johon kuuluvat Kajaanin, Kemin ja Rovaniemen myyntikonttorit.

www.slo.fi

Lue lisää

Katso kaikki