Skanskalta koteja Härmälänrantaan Tampereelle
Härmälänrannan uuden asemakaava-alueen ensimmäisenä rakennettavaan asuntokortteliin on tulossa uusi kahden kerrostalon muodostama kokonaisuus. Ennakkomarkkinoinnissa oleva Asunto Oy Tampereen Härmälänrannan Lentäjä rakennetaan osoitteeseen Tuiskunkatu 6.
Lentäjään tulee kuuteen kerrokseen yhteensä 78 kotia, joiden koot vaihtelevat 24 ja 66,5 neliön välillä. Pienimmissä asunnoissa ei ole saunaa, joten neliöitä jää enemmän muihin käyttötarkoituksiin. Vapaa-ajanviettomahdollisuuksia alueella tarjoavat muun muassa uimaranta, venesatama ja tenniskenttä.
Asunnot valmistuvat arviolta vuoden 2017 keväällä. Asunto-osakeyhtiön nimi tulee alueella sijaitsevasta, 1930-luvulla valmistuneesta lentokonetehtaasta, joka uudistetaan tulevaisuuden työpaikka- ja palvelukäyttöön.
”Härmälänrannan uudesta korttelista rakentuu elävä kantakaupunkimainen ympäristö kivijalkatoimintoineen. Tärkeä osa kaupunkirakennetta on Lentäjän läheisyyteen kunnostettava vanha englantilaistyyppinen puutarha sekä korttelin viereinen Härmälänojanpuisto”, yksikönjohtaja Toni Tuomola Skanskasta kertoo.
Noin puolen hehtaarin kokoinen englantilaistyyppinen muotopuutarha on peräisin 1930-luvulta, ja kaupunki kunnostaa sen muun alueen ja katujen rakentamisen yhteydessä Puutarhan uudeksi nimeksi tulee Härmäläntalonpuisto.
Valmetinkadun ja Nuolialantien risteyksen sisääntulokortteliin rakennetaan neljän vuoden aikana kerros- ja rivitaloihin kaiken kaikkiaan noin 330 omistus- ja vuokra-asuntoa. Pysäköinti hoidetaan keskitetysti: korttelin keskelle tulee maanalainen Tuiskun pysäköintihalli.
Lentäjä muodostuu kahdesta kerrostalosta, joista toinen on viisi- ja toinen kahdeksankerroksinen. Erikorkuiset talot tulevat muodostamaan korttelin yleisilmeen. ”Tällä haetaan vaihtelevuutta katukuvaan”, sanoo Tuomola.
Härmälänranta sijaitsee Pyhäjärven etelärannalla noin viiden kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Alueen suunnittelu alkoi vuonna 2006, ja vuoden 2015 mennessä sinne on valmistunut jo noin 640 uutta kotia. Härmälänranta kehittyy vähitellen kaupunginosaksi, jossa on useita lähipalveluita sekä tamperelaisille että pirkkalalaisille.
Alueen valmistuttua siellä on yhteensä noin 4.500 asukasta. Koko Härmälänrannan alue on kooltaan 21 hehtaaria, jonne tulee asuntorakentamista kaikkiaan 200.000 kerrosneliömetriä ja toimitiloja 18.000 kerrosneliömetriä.