Sitra ja Cleantech Invest sijoittivat lähienergiaratkaisuja toteuttavaan One1:een

Sitra ja Cleantech Invest Oy ovat yhdessä sijoittaneet lahtelaiseen alueellisia lähienergiaratkaisuja toteuttavaan One1 Oy:öön. Yhtiö on aloittanut toimintansa vuonna 2010 Lahden tiede- ja yrityspuistossa. One1 yhdistää tieteellisen tutkimuksen ja käytännön tarpeen liiketoiminnaksi. Nyt laajentuneen rahoituspohjan myötä One1 hakee kasvua sekä kansainvälistymistä.

Yhtiön kehittämissä ratkaisuissa valtaosa tietyn alueen kiinteistöjen energiantarpeesta tuotetaan paikallisesti uusiutuvalla energialla. Uusiutuvan energian käyttöönoton tueksi One1 kehittää lähienergiaportaalia. Sen on tarkoitus tuoda energian tuotanto, -palvelut ja -kulutus lähelle kuluttajaa sekä tukea alueen yhteisöllisyyttä. Keskeistä yhtiön alueellisissa ratkaisuissa on paikallisen osaamisen hyödyntäminen niin palveluissa kuin teknologioissakin. Yhtiön lähienergiakonsepti, joka yhdistää suomalaisen uusiutuvan energian huippuosaamisen, kiinnostaa myös kansainvälisesti.

– One1 on mielenkiintoinen sijoituskohde, koska heidän palvelukonseptinsa mahdollistaa uusiutuvan energian tarjoamisen loppukuluttajille vaivattomasti ja kustannustehokkaasti. Lähienergiaratkaisut toteutetaan asiakkaan tarpeiden pohjalta, ja niissä huomioidaan paikalliset erityispiirteet, kertoo Cleantech Invest Oy:n partneri Timo Linnainmaa.

– One1:n liiketoiminta tukee Sitran strategiaa lähellä loppukuluttajaa tuotettavan uusiutuvan energian lisäämiseksi. Näemme, että One1:llä on hyvät mahdollisuudet kasvaa merkittäväksi lähienergiapalvelujen ja kokonaisratkaisuiden toimittajaksi niin kotimarkkinoilla kuin kansainvälisestikin, toteaa johtava asiantuntija Sami Tuhkanen Sitrasta.

www.one1.fi

Lue lisää

Katso kaikki