Sitra arvioi hiilijalanjälkensä
Sitran vaikutus ilmastoon on juuri arvioitu hiilijalanjäljen avulla. Merkittävin osuus Sitran ja sitralaisten kasvihuonekaasupäästöistä muodostuu matkustamisesta. Toiseksi suurin kasvihuonekaasujen lähde on energiankulutus. Hiilijalanjälki on toimiva työkalu viitoitettaessa tietä kohti vähähiilistä tulevaisuutta.
– Sitra on uudessa strategiassaan asettanut tavoitteeksi rakentaa Suomesta kestävän yhteiskunnan kansainvälinen esikuva. Oma sitoutumisemme tähän tavoitteeseen on tärkeää, toteaa Sitran yliasiamies Mikko Kosonen.
Sitran hiilijalanjälki vuonna 2008 oli noin 436 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2-ekv.). Sitran hiilijalanjäljen arvioinnissa huomioitiin Sitran ja ilmaston kannalta oleellisimmat toiminnot, mm. energiankulutus, matkustaminen, hankinnat ja jätteet. Yli puolet Sitran päästöistä aiheutui liikematkustamisesta. Energiankulutuksen osuus hiilijalanjäljestä oli noin neljäsosa. Työhön kulkemisen osuus Sitran hiilijalanjäljestä oli kuusi prosenttia.
Sitralaisen työhiilijalanjälki oli noin 4,4 tonnia. Se on hieman alhaisempi kuin keskimääräinen toimistotyöntekijän hiilijalanjälki Suomessa. Vuositasolla suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on yhteensä noin 10-15 tonnia CO2-ekv. riippuen laskentatavasta, tietolähteestä ja rajauksesta.
Seuraavaksi Sitra ryhtyy laatimaan tiekarttaa kohta vähähiilisyyttä asettamalla omalle toiminnalleen päästötavoitteet ja tunnistamalla tarvittavat toimenpiteet näihin pääsemiseksi.
– Sitra lähti selvittämään omaa hiilijalanjälkeään, sillä haluamme toimia vastuullisesti ja olla sekä näkijä että tekijä. Aito muutos syntyy lisäämällä tietoisuutta, kommentoi energia-asiantuntija Johanna Kirkinen Sitran Energiaohjelmasta. – Olemme suuren haasteen edessä, jotta päästöjen rajoitustavoitteet saadaan täytettyä. Siksi aloitamme muutoksen itsestämme, Kirkinen jatkaa.
Sitran hiilijalanjäljen arvioi ilmastoasiantuntija Natural Interest Oy, joka ohjaa asiakkaitaan vähähiilisille markkinoille. Yritys auttaa parantamaan ekotehokkuutta, kilpailukykyä ja ympäristövastuullisuutta.