Sitowise vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungin pääyhteistyökumppaniksi

Sitowise on yksi Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahden vuoden 2021 yhteistyökumppaneista. Koko vuoden jatkuvan kumppanuuden tavoitteena on yhdistää kaupunkien, kuntien ja yritysten voimat kestävämmän kaupunkikehityksen mahdollistamiseksi ja toteuttamiseksi.

Sitowisen ja Lahden kumppanuus julkistettiin 30.10. mediatilaisuudessa Wanhassa Valimossa. Tilaisuudessa Sitowiseä edusti viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Minttu Vilander, joka korosti puheessaan yritysten yhteistyötä kuntien ja kaupunkien kanssa, jotta tulevaisuuden kannalta välttämättömät ratkaisut saadaan tehtyä.

– Me uskomme että insinöörit ja sovelluskehittäjät pelastavat maailman. Rakentaminen, infra ja liikkuminen kuormittavat valtavasti ympäristöä, ja meillä on velvollisuus olla osa ratkaisua kaupungistuvassa maailmassa, Vilander toteaa.

– Sekä rakentaminen että käytössä oleva rakennettu ympäristö muodostavat merkittävän osan, laskutavasta riippuen noin 40 prosenttia, globaalista energiakulutuksesta ja aiheuttaa runsaasti päästöjä. Me luomme koodia ja ratkaisuja, joilla on merkitystä, ja jonka avulla teemme yhteistyössä Lahdesta ja muista kaupungeista entistä kestävämpiä ja parempia paikkoja elää.

Vilander nosti puheessaan esiin insinöörien ja sovelluskehittäjien arkisessa työssään tekemiä pieniä ja suuria valintoja, joiden vaikutus vastuullisuuteen on suuri. Lisäksi hän korosti rakennetun ympäristön valtavaan datamäärään, jonka avulla vastuullisia päätöksiä on mahdollista tehdä tulevaisuudessa entistä tietoisemmin.

– Vastuullisuus on älykkyyttä. Älykkäät ja kestävät kaupungit tarvitsevat dataa tehdäkseen vastuullisia päätöksiä, datalla ja sen hyötykäytöllä osutaan paremmin maaliin. Älykäs kaupunki osallistaa myös asukkaat, mikä sekin vaatii erilaisten digitaalisten välineiden kehittämistä kaikkien ihmisten käyttöön.

Euroopan komissio on nimittänyt Lahden vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi (European Green Capital Award, EGCA) ensimmäisenä kaupunkina Suomessa. Nimitys jaetaan vuosittain yhdelle kaupungille, joka on ympäristötoiminnan edelläkävijä, toimii esimerkkinä muille kaupungeille sekä kehittää innovatiivisia ratkaisuja ympäristöhaasteisiin.

Lahtea ennen tunnustuksen on saanut 11 eurooppalaista kaupunkia, esimerkiksi Oslo ja Tukholma.

– Tämä on jälleen yksi askel tiellämme kohti visiotamme olla toimialamme vastuullisin. Sitowisellä uskotaan, että kaupunkien ja yritysten yhteistyössä on ratkaisun avaimet, ja siksi haluamme rakentaa kumppanuuksia, jotka tätä tukevat. Mahdollisuutemme vaikuttaa kestävien kaupunkien kehittämiseen vain kasvaa, kun verkostoidumme erilaisten toimijoiden kanssa niin kunnista, kaupungeista kuin muista yrityksistä – suurista ja pienistä.

Lue lisää

Katso kaikki