Sisäilmastoluokitus uusiksi

Sisäilmayhdistys ja Rakennustietosäätiö pyrkivät syksyn aikana saamaan aikaan luonnoksen uutta sisäilmaluokitusta varten. Uusimistarve perustuu Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtajan Jorma Säterin mukaan tutkijoiden visioista käytännön rakentamisen työkaluksi. 20.8. pidetyssä palauteseminaarissa oli läsnä 90 henkilöä, jossa alan teollisuus oli hyvin edustettuna.
�?�Tiettyä joustavuutta kaivataan esimerkiksi lämpötilarajoihin. Helteellä pukeudutaan kevyemmin ja sisälläkin siedetään lämpimämpää, tosin tuottavuus alkaa jossain vaiheessa laskea. Lisäksi ilman liikenopeudella voidaan korvata parin lämpöasteen nousu, mistä on meidän leveysasteillamme etua, koska helteet eivät kauan kestä�?�, Säteri sanoo. Käytännöllisyys on siis nyt tärkeällä sijalla.
�?�On ilmeisesti keskityttävä tärkeimpiin ja helposti mitattaviin muuttujiin, kuten hiilidioksidiin, radoniin, ilmanvaihtoon ja ilman liikenopeuteen. Muut tekijät voidaan ilmaista laadullisesti, eli esimerkiksi kosteus- ja homevauroita ei suvaita. Ei ole järkevää antaa mikrobeille ohjearvoa, koska sitä ei voida määrittää.�?�
Työn edistymistä voi seurata Sisäilmayhdistyksen sivuilla www.sisailmayhdistys.fi. Uusia ehdotuksia otetaan edelleen vastaan.

Lue lisää

Katso kaikki