Kuva: Riitta Supperi/Keksi
Tiina Santosen mukaan on tärkeää tiedostaa, ettei ole olemassa yhtä sisäilmasairautta tai -oiretta, jota edes teoriassa voitaisiin mallintaa yhdellä testillä.

Sisäilman haitallisuutta ei voi arvioida toksisuustesteillä

Nykyiset toksisuustestit eivät sovellu sisäilmahaittojen arviointiin, kerrotaan Työterveyslaitoksen, THL:n ja Itä-Suomen yliopiston toksikologien ja rakennusterveysasiantuntijoiden kirjoittamassa artikkelissa Duodecim-lehdessä 8/2019.

Tällä hetkellä sisäilman aiheuttamaa terveysriskiä arvioidaan pääasiassa rakenteiden ja järjestelmien kunnon perusteella tehtyjen arvioiden pohjalta. Näiden selvitysten tekeminen vaatii monialaista osaamista ja monipuolisia tutkimusmenetelmiä.

Olisi houkuttelevaa löytää ”pikatesti”, jolla sisäilman haitallisuus voitaisiin arvioida. Joitakin testejä markkinoilla jo onkin. Testit eivät kuitenkaan ole viranomaisten hyväksymiä eikä niitä ole validoitu tieteellisten kriteerien perusteella sisäilman haitallisuuden arviointiin.

”Nykyisellään toksisuustestien käyttäminen ei ole järkevää eikä suositeltavaa sisäilman haitallisuuden arviointiin”, sanoo toksikologi, dosentti Kati Huttunen Itä-Suomen yliopistosta.

”Testien tulosten perusteella tehtävien virheellisten johtopäätösten riski on suuri, ja väärien toimenpiteiden myötä myös inhimilliset ja taloudelliset vahingot voivat kasvaa suuriksi.”

Sisäilman toksisuustestauksen suurimpia ongelmia on pyrkimys kuvata moninaista sisäilmaoireilua yhtä vaikutusta mittaavalla testillä.

”On tärkeää tiedostaa, ettei ole olemassa yhtä sisäilmasairautta tai -oiretta, jota edes teoriassa voitaisiin mallintaa yhdellä testillä”, sanoo lääkäri, johtava asiantuntija Tiina Santonen Työterveyslaitoksesta.

Yksi testi ei mittaa useilla eri mekanismeilla aiheutuvia vaikutuksia. Esimerkiksi solujen liikkuvuutta mittaava testi ei anna tietoa altisteen ärsyttävyydestä, herkistävyydestä tai keskushermostovaikutuksista.

Näytemateriaalit ovat ongelmallisia

Sisäilman toksisuustestaukseen tuovat haastetta myös käytetyt näytemateriaalit. Koska sisäilman toksisuutta ei voida mitata suoraan, testaus suoritetaan välillisesti esimerkiksi tutkimalla sisäympäristöstä kerättyä pölyä tai sisäilmasta tiivistettyä vettä.

Välillinen näytemateriaali ei kuitenkaan koskaan vastaa koostumukseltaan ja pitoisuudeltaan sitä kokonaisuutta, jolle ihminen sisäilman välityksellä altistuu. Myöskään yksittäisten tekijöiden osuutta ei pystytä erittelemään eikä tuloksesta voida siksi päätellä testissä näkyvien vaikutusten aiheuttajaa tai tarvittavia korjaustoimenpiteitä rakennuksessa.

Tällaisten kokoomanäytteiden hyvä puoli on, että samalla kertaa voidaan tutkia useiden sisäilmassa esiintyvien altisteiden kokonaisvaikutusta.

Kehitys- ja validointityö on alkutekijöissään

Sisäilman toksisuuden tutkimiseen on esitetty käytettäväksi useita eri testieliöitä, kuten nisäkäs- ja bakteerisoluja sekä selkärangattomia eläimiä. Näiden testien kehitys- ja validointityö on kuitenkin vasta alussa ja yksittäisten tutkimusryhmien ja kaupallisten toimijoiden varassa. Toistaiseksi yhtään menetelmää ei ole validoitu käyttötarkoitukseensa.

Mihin toksisuustestejä sitten voi käyttää? Toksisuustestaus on kehitetty lääkeaineiden haittavaikutusten tutkimiseen ja nykyisin niitä hyödynnetään myös muunlaisten kemikaalien terveysvaikutusten tutkimiseen. Testauksessa selvitetään altisteen kykyä aiheuttaa testieliöille haittavaikutuksia ja siten saadaan tietoa ihmiselle olennaisten terveysriskien arviointia varten. Vaatimus kemikaalien toksisuustestauksesta tulee lainsäädännöstä.

Jätä kommentti

*

*