Sewatek investoi tuotetestausuuniin

Kuva: Pixabay

Palokatkotuotteiden valmistusyritys Sewatek Oy on hankkinut oman tuotetestausuunin. Se on yrityksen suurin  tuotanto- ja tuotekehityslaitteistoihin tekemä investointi, kertoo Sewatek Oy tiedotteessaan.

Kokonaisuus koostuu uunista sekä testausta rekisteröivästä mittauslaitteistosta. Uuni on noin yhden kuution kokoinen, ja sillä voidaan testata 4–6 koekappaletta kerrallaan. Sillä päästään myös samaan standardin EN 1363-1 mukaiseen lämpökäyrään, jossa lämpötila nousee noin tuhanteen asteeseen, johon polttotestauslaboratorioiden laitteilla päästään. Mittauslaitteiston avulla taas saadaan jälkikäteen todennettua, mitä kokeessa tapahtui.

− Oma uuni ei missään nimessä korvaa laboratoriotestauksia, joiden tulosten perusteella tuotteille tehdään ETA-arviointi. Sen avulla voidaan kuitenkin etukäteen testata uusia tuoteinnovaatioita virallista testausta vastaavissa olosuhteissa ja tehdä sen perusteella päätökset, mitä viedään kalliisiin laboratoriotesteihin ja varsinkin mitä sinne ei viedä, kertoo Sewatekin toimitusjohtaja Timo Husu tiedotteessa.

Uunilla voidaan testata myös asiakaskohtaisia ratkaisuja, jotka eivät ole standardin mukaisia. Se mahdollistaa esimerkiksi jatkuvasti yleistyvässä moduulirakentamisessa käytettävien esivalmistettujen kokonaisuuksien testaamisen.

− Kun ollaan ainoa kotimainen valmistaja varsin kapealla sektorilla, on tuotekehitys meille elinehto ja uunin myötä siihen saadaan uutta ryhtiä. Meille on todella tärkeää olla hereillä siinä, mitä jatkuvasti kehittyvässä rakennusteollisuudessa tapahtuu ja pystyä reagoimaan tarpeeseen ripeästi, kertoo Husu.

Lue lisää

Katso kaikki