Senaatti-kiinteistöt peruskorjaa Jyväskylän yliopiston Oppio-rakennuksen

Jyväskylän yliopiston 1882 valmistuneen Oppio-rakennuksen käynnissä oleva peruskorjaus aloitettiin helmikuussa 2007 purku- ja alapohjatöillä. Peruskorjausta edelsivät sisäilmaan liittyvät laajat tutkimukset ja esiselvitykset.
Varsinainen rakennusurakka alkoi vuoden 2008 alussa. Rakenteiden mittavat vauriot paljastuivat purkutöiden aikana. Peruskorjauksessa rakennuksen kaikki vaurioituneet osat puhdistetaan, kunnostetaan tai vaihdetaan. Esimerkiksi kaikki kantavat vaakarakenteet on jouduttu uusimaan kokonaan.
Työmaan ja korjaustöiden puhtauteen sekä kosteudenhallintaa on kiinnitetty peruskorjauksessa erityistä huomiota. Korjaustyöt tehdään P1-puhtausluokkarakentamisena eli parhaaseen puhtausluokkaan. Työmaan puhtauden laatua valvoo ulkopuolinen konsultti.
Rakennuksessa käytettävien materiaalien on oltava M1-luokiteltuja eli mahdollisimman vähäpäästöisiä materiaaleja. Rakennusaikaisten töiden kosteudenhallintaa on korostettu mm. suojaamalla rakennus kauttaaltaan sääsuojalla.
Peruskorjauksen rakennuttajana toimii Senaatti-kiinteistöt ja pääurakoitsijana Vaajakosken Rakennuspalvelu Oy. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto LPV Jyväskylä Oy. Peruskorjauksen kustannusarvio on noin 2 milj. euroa.

Lue lisää

Katso kaikki