SAMI-talo valittiin asuntomessujen talotekniikan mallitaloksi

Savon ammatti- ja aikuisopiston rakennuttama kohde on olemukseltaan perinteinen, perhekäyttöön soveltuva perustalo. Se on hyvä esimerkki tavalliselle omakotirakentajalle siitä, että huolellisella suunnittelulla ja rakentamisella sekä oikeilla laitevalinnoilla saavutetaan terveellinen, viihtyisä ja turvallinen sisäympäristö tinkimättä energiatehokkuudesta. Lähtökohtina suunnittelussa on ollut hyvä sisäilma, turvallisuus ja pieni energiankulutus. Kiitettävää on myös eri alojen opiskelijoiden yhteistyö hankkeen toteutuksessa.
Hyvän sisäilman ja tarpeenmukaisen käytön varmistamiseksi taloon on asennettu antureita mittaamaan ilman kosteutta ja hiilidioksidipitoisuutta. Pesuhuoneen kohonnut kosteus vaikkapa suihkussa käynnin johdosta tai huoneiston korkea hiilidioksidipitoisuus esimerkiksi juhlien aikana ohjaa ilmanvaihdon tehostetulle käytölle, kunnes säädetyt kosteus- ja CO2 -arvot saavutetaan. Asukkaiden poistuessa asunnosta ohjautuu ilmanvaihto automaattisesti poissaoloteholle. Ilmanvaihdon lämmöntalteenoton korkea hyötysuhde on ollut tärkeä laitevalinnan kriteeri.
Kiinteistössä on jatkuva murto-, palo- ja vesivahinkovalvonta. Kotiautomaatio-järjestelmä välittää eri hälytykset oikeille tahoille. Sen avulla ohjataan myös valaistusta ja voidaan mm. simuloida asukkaan kotonaoloa sytyttelemällä ja sammuttamalla valoja. Vesihälytyksen sattuessa veden syöttö katkaistaan vahinkojen välttämiseksi. Palohälytys taas katkaisee sähköt riskialttiilta sähkölaitteilta. Käyttövesijohdot on varustettu suojaputkilla, joista mahdollinen vesivuoto tulee helposti näkyviin. Kodin paloturvallisuutta lisää erityisesti asuntoihin suunniteltu sprinkler-järjestelmä. Sammutusjärjestelmä reagoi vain lämpöön, eli sprinkler ei käynnisty esim. tupakansavusta tai ruoankärystä. Liesikupuun on lisätty paloturvallisuutta lisäävä ja automaattisesti laukeava järjestelmä, joka katkaisee tulen etenemisen mahdollisen rasvapalon aikana. Ulko-ovissa on sähköiset lukituksen ohjaukset.
Kohteeseen tarvittava lämpö tuotetaan kaukolämmöllä. Lämpö siirretään huonetiloihin vesikiertoisen lattialämmitysjärjestelmän avulla. Vesikiertoinen lämmönjako mahdollistaa myös muiden energialähteiden, kuten aurinko- tai maalämmön hyödyntämisen kohtuullisilla muutoskuluilla. Vesikalusteet ovat moderneja ja vähän vettä kuluttavia. Talon energiatehokkuusluku on 149 kWh/m²/vuosi, jolla se pääsee parhaaseen A-luokkaan.
Onko tämä kohde taloteknisesti Kuopion asuntomessujen paras talo?
– Erittäin hyvä, mutta ei välttämättä paras, toteaa valinnan tehneen LVI-talotekniikkateollisuuden toimitusjohtaja Ilkka Salo. Kaikista kohteista ei ennakkoon ollut riittäviä tietoja saatavilla ja lisäksi taloteknisetkin asiat ovat osin mieltymys- ja mielipidekysymyksiä. Tämä toteutus asettaa kuitenkin kävijöiden käyttöön varsin hyvän mittatikun johon kukin voi eri kohteiden ratkaisuja verrata, jatkaa Salo.

Mainos

Lue lisää

Katso kaikki