Sähköteknisten tuotteiden myynti kasvussa

Sähkötekniikan myynnin arvo nousi viime vuonna kaikkien aikojen ennätykseen.

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo kasvoi viime vuonna 5,3 prosenttia, 939 miljoonaan euroon. Vuoden jokainen neljännes oli edellisvuotta parempi, ja erottuvin oli huhti–kesäkuu jopa 10,8 % kasvullaan. Päättyneen vuoden viimeisen neljänneksen kasvuprosentti oli 4,8.

”Myönteisen kehityksen taustalla on ollut rakentamisen vilkastuminen. Tänä vuonna sieltä puolelta ei ole enää odotettavissa yhtä voimakasta kasvua”, ennakoi Sähköteknisen Kaupan Liiton STK:n puheenjohtaja Tuomo Väänänen.

”Kauan odotettu ja koko yhteiskunnalle välttämätön teollisuusvienti on alkanut piristyä. Toivomme sen saavan aikaan vastaavaa kasvua sähköteknisten tuotteiden kysyntään kuin rakentaminen viime vuonna. Miljardin euron raja taitaa kuitenkin olla vielä liian kaukana”, Väänänen arvelee.

Sähkötekniikan myynnin arvo nousi viime vuonna kaikkien aikojen ennätykseen. Eteneminen on tapahtunut pienin askelin, mutta määrätietoisesti. Yli 20 vuoden aikana edellisvuoden myynnin arvosta ovat jääneet jälkeen ainoastaan vuodet 2002, 2009 ja 2013.

Lue lisää

Katso kaikki