Sähköpalvelu Oy Timo Kurki uudisti nimensä HT-Sähköpalvelu Oy:ksi
HT-Sähköpalvelu Oy toimii eteläisen Suomen kasvukeskuksissa ja sillä on toimistot Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Lahdessa. Yhtiön liikevaihdosta kolmannes kertyy uudisrakennusten sähkö- ja teleurakoinnista ja 2/3 saneerauskohteiden sekä kunnossapidon ja huollon sähkö- ja teleasennuksista. Yhtiön palveluksessa on noin 150 henkeä ja sen toimitusjohtaja on Vesa Paajanen.
Sähköpalvelu Oy Timo Kurki perustettiin vuonna 1986. Vuonna 2000 tehdyllä yrityskaupalla Rakennusosakeyhtiö Hartela osti yhtiön ja se liitettiin osaksi Hartela Talotekniikka -alakonsernia, jonka emoyhtiö on Hartela Talotekniikka Oy. Hartela Talotekniikka -konserniin kuuluvat HT-Sähköpalvelun lisäksi LVIA-urakoitsija Saipu Oy ja sähköurakoitsija Turun Valo ja Voima Oy. Hartela Talotekniikka -konsernin liikevaihto kuluvan vuoden osalta tulee olemaan yli 60 milj. euroa.