Sähköneliö yrityskaupoilla
ESP–konserniin kuuluva Sähköneliö Oy ostaa osake-enemmistön Pertunmaan LVI-asennus Oy:stä.
ESP–konserniin kuuluva Sähköneliö Oy ostaa osake-enemmistön Pertunmaan LVI-asennus Oy:stä.
Osakekaupassa Veini Kämppi myy 70 prosenttia Pertunmaan LVI-asennus Oy:n osakkeista Sähköneliö Oy:lle. Kaupan jälkeen Pertunmaan LVI-asennus Oy:n omistajia ovat Sähköneliö Oy ja Kämppi.
Yrityskaupan jälkeen ESP-konserni ja Pertunmaan LVI-asennus Oy tuovat asiakkailleen lisäarvoa tarjoamalla entistäkin kattavammin kiinteistötekniikan osaamista ja palveluita saman katon alta. Yhtiön toimitusjohtajaksi nimitetään Kari Ala-Röyskö ja Kämppi toimii jatkossa projektipäällikkönä.
”Järjestelyn avulla ESP-konsernista rakentuu tavoitteemme mukaisesti entistäkin vahvempi toimija talotekniikan vaativien kohteiden toteuttajana Päijät-Hämeen alueella. Erityisesti tarkoituksena on vahvistaa osaamistamme KVR-urakoinnissa, energiatehokkuudessa ja elinkaarikumppanuuksissa”, toteavat konsernijohtaja Veli-Markku Nieminen sekä Ala-Röyskö.
”Kehitysmyönteisen ja kasvuhaluisen alan toimijan, ESP-konsernin tuleminen pääomistajaksi takaa sen, että asiakkaamme saavat käyttöönsä entistä laajempaa asiantuntemusta ja työntekijämme saavat tätä kautta hyvän kasvupolun omalle osaamiselleen”, kiteyttää Kämppi.
Lue lisää
Katso kaikki
Ranskalaisjätti osti suomalaisen lvi-alan tuotteiden maahantuojan – ”Uusia työpaikkoja tiedossa”

Jättimäisiä ilmanvaihtokanavia viiden hehtaarin tehtaassa – Metsä Woodin kertopuutehdas tarvitsee kokonsa mukaiset järjestelmät
